Tuoreempaa on ehkä tieto tuolla:

http://kimmopeltola.blogspot.com/

http://alastonkriitikko.blogspot.com/

Hieman epätoivoiselta tuntuu kuroa koko ajan kasvavaa viivettä kiinni, mutta yritetään nyt vielä. Palaan siis toissaviikonlopun näyttelykierrokseen. Onneksi kävin sunnuntaina 11.4. vain yhdessä näyttelyssä. Kyseessä oli Aura Hakurin (s. 1977), Kimmo Peltolan (s. ?) ja Adolfo Veran (s. 1955) Galleria Rantakasarmin yhteisnäyttely Kaiken piti olla kunnossa, muistio eiliselle (18.3.11.4.). Näinhän se menee: joihinkin näyttelyyn ehtii juuri ja juuri viimeisenä päivänä – Suomenlinnaan ei usein lainkaan, mutta nyt onneksi ehdin.

Vasemmalla Hakuri, keskellä Peltola ja oikealla Vera. Peltolan taaemmassa häkkyrässä (Minä suojelen sinua...) on puusta veistettynä puisessa turvaistuimessa keinuva lapsi.

Näyttely yhdisti jollain henkilökohtaisella eksistentiaalisella otteella ja toisaalta selvän yhteiskuntakriittisellä asenteella melko angstista kuvaa maailmasta. Siihen nähden teosten selkeä ikään kuin muotokielellinen yhteensopimatomuus oli tietenkin tavallaan riitasointuisen sopivaa, mutta kun toisinaan puhutaan siitä, miten "ripustus syö" teoksia tai teokset toisiaan, niin tässä on oiva esimerkki siitä. Itse asiassa olisin nimenomaan halunnut tutustua kuhunkin yksityisnäyttelyssä, koska mitään lisäarvoa tällä yhtymisellä ei tuotettu. Selkeää nykytaiteesta tuttua isoa värivalokuvaa (Vera), lapsenomaisella tyylillä flirttaislevaa ryöpsähtelevää verisväriä (Hakuri) ja isoeleistä ahdistunutta mieshistä veistoa (Peltola) on vaikea sovittaa yhteen. Lopputuloksessa ei ole klangia, teokset eivät soi keskenään. Hakurin lapsenomainen "huonomaalauksellinen" kuvakieli on minulle vierasta, joten en uskalla siitä oikein mitään sanoa. Sen kuitenkin avoimesti tunnustan, että vika on minun, ei Hakurin. Veran valokuvien henkilöt jättävät minut kysymään tyhjiä kysymyksiä: onko kuvissa hänen isänsä ja äitinsä, miksi he ovat surullisia ja masentuneita, kuka heitä pahoipitelee, onko kyseessä lavastus, vai ovatko he sittenkin joitain aivan muita henkilöitä mutta keitä? Jotain kontekstia olisi pitänyt olla tarjolla. Nyt teokset näyttävät vain nykytaiteen näköisiltä isoilta värikuvilta, joissa on mykkää angstia. Minulle ne eivät ainakaan puhu. Peltola on kuitekin kiinnostava uusi tuttavuus. Vähän ehkä yksioikoinen angstissaan. Hänessä tuntuu joka tappauksessa olevan sellaista asennetta, jota kannattaa seurata tulevaisuudessakin. Nyt joku lukija ajattelee, että niinpä niin: kyllä pateettinen mies kaltaisensa löytää. Ehkä hän sitten on oikeassa.

(Alaston kriitikko, Otso Kantokorpi)

HS.fi Kulttuuri

Turvavöissä ei tunnu turvalliselta

Kaiken piti olla kunnossa, muistio eiliselle. Aura Hakurin akvarelleja, Kimmo Peltolan veistoksia ja Adolfo Veran valokuvia 11.4. asti Galleria Rantakasarmissa (Suomenlinna), ti-to 12-17.30, pe-su 11.30-16.

Kimmo Peltolan veistoksessa Minä suojelen sinua... lapsi istuu turvavöissä turvaistuimessa, joka sijaitsee turvavöistä rakennetussa häkissä. Olo ei kuitenkaan tunnu kovin turvalliselta.

Yhteiskunnan heikoimpien turvattomuus tuntuu vaivanneen kaikkien kolmen taiteilijan ajatuksia Kaiken piti olla kunnossa -näyttelyssä. Peltolan veistosten ja installaatioiden lisäksi esillä on Aura Hakurin akvarelleja ja Adolfo Veran valokuvia. Tärkeitä asioita käsittelevät kaikki.

Hakuri katsoo maailmaa lapsen silmin, Vera kuvaa intensiivisesti omia vanhempiaan, Peltola asettaa monella tavalla rikki olevat ihmiset alttiiksi vaaralle.

Perhe ja yhteiskunta törmäävät, heikot jäävät vaille puolustajaa.

Rantakasarmin holvatuissa saleissa teemat ja teokset törmäävät kuitenkin myös toisiinsa. Vaikka teema on yhteinen, kolme taiteilijaa puhuvat niin eri kieltä, että kokonaisuus on levoton.

Kuvittelin mielessäni, miltä tila näyttäisi, jos se olisi vuorollaan varattu Hakurille, Peltolalle tai Veralle. Tuli tunne, että päällekkäin on kolme näyttelyä, joista jokainen olisi mielenkiintoisempi yksinään.

Anu Uimonen
Helsingin Sanomat

Huom! Galleria Rantakasarmi Pääsiäisenä avoinna kiirastorstaina 1.4. klo 11.30-16, suljettu pitkäperjantaina 2.4.

Moi!
Avajaisissamme Rantakasarmilla piipahti lähemmäs kaksisataa kävijää, ajoittain siis aivan tungokseen asti. Hienoa! Kiitoksia! Kiitoksia Auralle ja Adolfolle, esiintyjille, henkilökunnalle ja vierailijoille. Käykää tutustumassa jos liikutte siellä kulmilla! Moros!