Olen ruikuttaja, joka keksii aina jostakin jonkun aiheen valittaa surkeuttaan... onkohan se tuon kirotun turkulaisuuteni syytä... ilmeisesti, sillä huomaan perheeni omaavan tämän saman surkean luonteenpiirteen... täälläkin olen valitellut milloin säästä, milloin kipeästä polvesta, milloin mistäkin... aion lopettaa ja muuttua jotenkin positiivisella tavalla, sillä en halua että tyttäreni omaksuvat tämän surkean tavan kohdata maailma... ymmärrän huomaamattani tartuttavani heihin tämän luonnevamman...
Sitten ärsyttää suuresti tapa, jolla puhun kaikista näistä remonteistani ja muista projekteistani (ei koske taideprojekteja, sillä niissä jostain käsittämättömästä syystä olen täysin itsevarma...) jonkun kanssa... ikäänkuin alentuen... tehden vitsiä omasta tietämättömyydestäni, joka ei ole edes totta... itseasiassa tiedän kaiken helvetin tarkkaan... siis mitä olen tekemässä ja milloinkin... kieroutumani on jättänyt minuun sellaisen käyttäytymismallin, että se luulee ihmisten kanssa toimeentulemisen edellytyksenä olevan sen että on ihmisiä jotenkin alempi... toisaalta tämä tietenkin on totta, sillä ihmisethän pitävät aina itseään älykkäämpiä uhkana... jollekin... (tämänkin tietenkin nyt ymmärretään niin, että luulen olevani helvetin älykäs... mikä toki olenkin... "Mikä tuokin nyt luulee olevansa" jne...) enkä minä aio käymään selittämään mistään diagnosoimattomista ADHD:stä tai autismista tai niiden miljoonista trendikkäistä johdannaisista, mutta välillä aina miettii kaikenlaisia... jos yksi pilleri saisikin kaiken tuntumaan tosi hyvältä... onnelliselta... jos tämä luonnevamma olisikin vain pieni epäsuhta joissain aivoaineissa... äääääh! Bollocks... sellainen onnellisuus olisi ainakin lopullinen kuolinisku taiteiluilleni, joten antaa olla... vaikka... ehkä juuri se olisikin onneksi...
Theodore Bundylläkin oli vaan aineet vinksallaan ja Hitlerillä... ja Einsteinillä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti