Joulu on ohi ja meni mukavan rauhallisesti... Nyt vasta kykeni seuraamaan kunnolla lasten joulunviettoa ja näki kuinka innoissaan he ovat jokaisesta pikku paketista ja puketista, jouluruuasta, saunasta ym.... Käytiin viemässä metsän eläimille omat joulutervehdykset ja kaikkialta löytyi keijujen ja menninkäisten onkaloita, joista en tiennyt... Aina ennen on keskittynyt jotenkin vain siihen omaan "jouluahdistukseensa" ja toljottanut tyhjäpäänä seinään suurimman osan aikaa... Nyt kun tällaista toljailua ei ollut, voinee jopa sanoa tuntevansa itsensä hyvin levänneeksi... En ole sitten lapsuusvuosieni voinut kuvitellakaan ajattelevani, että saattaisin jopa pitää joulusta, mutta nyt tosiaan tuntuu siltä... Toisaalta on helppo kääntää ajatus siihen millaista tunnelmaa tämä jokapaikasta huokuva pakkoperhejuhlien äiti herättää sellaisissa ihmisissä joilla ei tosiaan ole ketään, jonka kanssa sitä viettäisi... se on murhaavaa ja kuolettavan yksinäistä...
Käytiin eilen Lahdessa katsomassa "Röllin sydän" ja se yllätti ihan positiivisesti olemalla odottamaani parempi... En noista ikärajoista tiedä.... Mitä esim. tuo S käytännössä tarkoittaa, mutta elokuva mielestäni soveltui ihan hyvin melkein nelivuotiaallekin... Nykyään kun monissa lastenohjelmissakin leikataan jo aikaisin lauantaiaamuisin jäseniä ja päitä irtipoikkipinoon... Toki tuossa uudessa, valtavassa teatterikompleksissa oli tuo jätti- screen ja äänentoisto aika huikeet, mikä sai kaikki "Hulapaloo- kohtaukset" tärisemään selkäpiissä, mutta noin muuten...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti