tiistai 1. tammikuuta 2008


"Vuodenvaihteen juhlinta sujui Suomessa melko rauhallisesti. Tuhoisimmat tulipalot sattuivat omakotitaloissa Myrskylässä Itä-Uudellamaalla ja Joensuussa, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Turussa sata ihmistä evakuoitiin yöllä ravintolasta, kun tanssilattialla sytytettiin savukranaatti. Eri puolilla maata raketit aiheuttivat silmävammoja parillekymmenelle ihmiselle. Suurimmalla osalla vammat olivat lieviä. Rovaniemellä vuodenvaihteen juhlinta vaati yön tiettävästi ainoan kuolonuhrin, kun kolmikymppinen mies sai surmansa grillikioskilla sattuneessa tappelussa. Helsingin poliisi kirjasi hälytystehtäviä aattoillan kello kuuden ja uudenvuodenpäivän aamukuuden välillä yhteensä 545. Määrä on kymmenisen prosenttia suurempi kuin kahtena aikaisempana vuotena. Eniten lisääntyivät vahingonteko- ja pahoinpitelyhälytystehtävät. Myös esimerkiksi Tampereella ilmoituksia tuli runsaasti erilaisista ilotulitusrakettien käyttöön liittyvistä häiriöistä. Kuopiossa uusivuosi sujui poliisin mukaan harvinaislaatuisen rauhallisesti. Jossakin päin Läntistä Uuttamaata juuri ennen sulkemisaikaa paikallisessa kaupassa vierailevaa mieshenkilöä vedätettiin ostamaan eurolla sadanneljänkymmenenneljän kappaleen paketti nk. "kissanpieruja". Olkoonkin ettei mies paukuttelua ole vuosiin harrastanut uutenavuotena, yllätti halpa hinta hänet ja kaupat syntyivät. Kokemattomuuttaan paukuttelijana todistaa myöhemmin illalla lievästi kärventynyt parta. Vahingot olivat kuitenkin niin vähäiset, etteivät vaikutukset ulottuneet miehen suhtautumiseen itseensä miehenä. Ko. miehen uusivuosi vaihtui muuten suhteellisen rauhallisesti, ilman edellämainittua haaveria suurempia ikävyyksiä."

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nukkuuko ko. mies parta peiton alla vai päällä?

KooPee kirjoitti...

Hmmm? Tuossahan sitä tosiaan ei ole uutisoitu... Henkilökohtaisesti luulisin että parta on peiton päällä, jottei miespolo kuristu siihen yön outoina tunteina...