torstai 7. helmikuuta 2008


"Itävallan ja Euroopan suurimpiin diskotähtiin 80- ja 90-luvulla kuuluneen Falcon ennenaikaisesta kuolemasta tulee tänään keskiviikkona kuluneeksi tasan 10 vuotta. Falco menehtyi Keski-Amerikan alueella ajamassaan auto-onnettomuudessa. Tapaus oli jonkin verran outo eikä päihteidenkään osuutta voitu vähätellä. Suuri taiteilija oli joka tapauksessa poissa. Falcon hautajaiset Itävallassa muistuttivat arvostetun valtiomiehen viimeistä matkaa, mutta viihteellisillä mausteilla. Helvetin enkelit kantoivat moottorifaniksi tiedetyn muusikon arkkua. Piispa siunasi. Satojen saattajien joukossa mm. F1-legenda/ lentoyhtiöpomo Niki Lauda, euroviisuvoittaja Udo Jürgens, jne. Hautakivellä on korkeutta arviolta kolme metriä. Kylkeen on kirjoitettu nimet Falco ja Hans Hölzel, joka oli hänen oikea arkinen nimensä. Kukat koristavat vuodenajasta riippumatta. Vielä kerran kannattaa kuunnella vaikkapa biisit Rock me Amadeus ja Vienna calling. Niitä myytiin ja niiden tahdissa tanssittiin 80-luvulla."


Anteeksi nyt tämä taas... En siis koskaan varmaankaan ole kuullutkaan mistään "Diskotähti" Falcosta... Onneksi!!! Minun ei tarvinnut 80- ja 90-luvulla "diskossa persettä heiluttaa"... En kuulunut siihen onnekkaaseen joukkoon, jonka elämä oli vain harmitonta bailaamista ja hauskanpitoa... Minun piti mietiskellä ja surkutella itseäni ja itseni suhteita raadolliseen maalilmaan... En varmaankaan mitään kovin kattavia vastauksia noina vuosina mihkään löytänyt, mut kuiteski... No Tjaah! Minua vain kummastuttaa että tuollaisillakin Diskoshiteillä pääsee luikertelemaan asemiin joissa kutsutaan "suureksi taiteilijaksi"... Olen aina kuvitellut, ettei tuollaisista Falcoista paljoa puhuta enää niiden lennettyä johki diskomiesten helevetteihinsä... Olen aina ajatellut, että moisesta nuorison turmelluttamisesta joutuu viimeistään kuoltuaan jonkunlaiseen kidutukseen ja kadotukseen... Maailmassa tuntuu olevan hirveästi asioita joista en ymmärrä mitään ja kauhiasti ihmisiä jotka ajattelevat minulle aivan käsittämättömällä tavalla... Että noihinkin kammotuksiin on joillain ihan aidot nostalgiset tunteet... Ei mitiä... Falco!!! R.I.P... Vaikkakaan en vast`edeskään ajattele ensimmäiseksi Falcosta kuultuani sinua vaan haukkoja... Ja korostan vielä, etten tosiaan tiedä Falcosta mitään ja tämä kirjoitus kohdistuu vain johonkin jumiutuneisiin, angstisiin käsityksiini noista diskoista ja nightklubeista... Äh! Menköön... Miksei kukaan kommentoi mitään helevettiläinen...? Tehän olette aivan hulluja kaikki !!!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin.
http://yliopistolehti.helsinki.fi/1997_19/juttu1.html

Anonyymi kirjoitti...

Näihin sinun kirjoituksiin on jotenkin vaikea mennä mitään kommentoimaan... ei oikein saa selvää, oletko lintu vai kala, vihaatko kaikkea, oletko vaan niin herkkä, että kaikki satuttaa vai onko sinulla mielenkiintoinen huumorintaju. Ja kun ei ole näistä selvillä, on vaikea lähteä leikkiin mukaan. Silti näitä haluan käydä lukemassa, vaikka en osaakaan näitä lähteä ruotimaan... Mutta ehkä meidän lukijoiden pitää kunnostautua ja kertoa, mitä meissä herää.

KooPee kirjoitti...

No vaude! Tua Viuhin linkki oli ihan hyvä kiitos, vaikken vielä jaksanutkaan syvemmin perehtyä, kun on niin paljon tätä työtä... voi kamalaa kun harteita oikein painaa kasaan...
Ja Dolla ! Enhän minä vihaa mitään enkä ketään. Herkkyydestä en osaa sanoa mitään eikä juuri mikään mitenkään koskaan satutakkaan... Viduddaa kyllä sitäkin useammin ja olen kiitollinen että tämä vid... us puoli on iän karttuessa päinvastoin kasaantunut ja lisääntynyt kuin että se olisi hiljaa tasaisesti hiipunut... Huumorintajua minulla ei ole ollenkaan saati että siinä tai missään muussakaan minussa olisi mitään mielenkiintoista... Se juuri kun itsekseen täällä höpäjää usein tyhjäpäänä saa aikaan sen että vaikka olisi täysin sanaton, on tehtävä "tikusta asiaa", nottei vuotaisi kuiviin koko sivu... Vaikkei suuri vahinko lienisi tuollainen vuoto... On kyllä kiva kun joku välillä sanoo jotahi... niinko nyte te, notta tattis!

KooPee kirjoitti...

Enkä muuten ihan tosi suosittele minkäänlaisia luonneanalyysejä tämän blogini perusteella, sillä usein tämä nyt vain on jonkinlaista täysin aivotonta ajatusvirtaa. Sen perusteella tuskin kukaan oikeasti kykenee sanomaan millainen minä olen ihmisenä tai jotain muuta höpöhöpöö...

Täällähän minä saatan "äijistellä" ja uhota kun muuten normaalielämässä olen niin ujo ja hiljainen... Tai sitten saatan joutua tekemään hirviästikkin töitä pitääkseni kammottavan normaalielämäni Raivoavan, uhoavan ja räyhäävän Äijän piilossa katseiltanne...