Hohhoh! Päätä kivistää... Olen päässyt unen minimoinnissani tuohon neljään- viiteen tuntiin, mutta epäilen ettei sellainen sovi minulle... Sitäpaitsi nukahdan kuitenkin illalla suu auki johonkin istuma- asentoon valuttamaan kuolaa parralle, joten se pitää lisätä tuohon päivittäiseen nukkumiseen käytettyyn aikaan... Ulkona on muuten jo pian tähän aikaan niin valoisaa, että siellä näkee... ei nyt vielä mutta ehkä parinviikon kuluttua...
Eilen sählyä... paikat on suht ehjinä, vaikkakin tuo viime kesänä paukahtanut polvi on alkanut taas hieman oireilla ja kerätä jotahi kudosnesteitä ja nivellimoja... Kuulin muuten eräästä jolla jonkun syyn tähden kertyi tuota nestettä useinkin polviin ja jota niistä sitten useinkin myös impattiin... Jonain tällaisena imppauskerralla siirtyi polveen jonkinlainen harvinainen sairaalabakteerin muoto, joka alkoi pikkuhiljaa syödä polvea sisältäpäin... Se siis tuhosi koko polven ja se jouduttiin korvaamaan keinonivelellä... Onneksi tuo tuho rajoittui ilmeisesti polveen eikä lähtenyt leviämään muualle kehoon...
Tuollainen ei siis kuulemma ole edes kovin harvinaista nykyään, joten minun polveni saa kyllä täst'lähin kerätä kaikki nesteensä ihan rauhassa ja hölskyä siinä mennessä... Minun polveani ei enää punkteroida perkeles!
"Toisinaan asioilla on taipumus sujua kuin itsestään ja juuri tänään olet tällaisessa energiakentässä. Älä yritä liikaa ohjata päivän tapahtumia. Luota asioiden sujuvuuteen ja nauti rauhassa kaikesta mitä olet tekemässä. Tällaista aikaa ei kannata haaskata muiden odotusten täyttämiseen, sillä siinä se ei toimi."
Kylläpä nämä skoopit ovat minulle suopeita nykyään... Kaikki menee ihan nappiin vaan kokoajan vaikkei ihmeemmin edes yritä mitään...

"Maapallon jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt hälyttävällä tavalla, sanoo YK:n ympäristöohjelma Unep. Monet suurimmista muutoksista ovat tapahtuneet Euroopassa. Syypäänä pidetään ilmastonmuutosta. Jos tilaisuutta hillitä ilmastonmuutosta ei nyt käytetä hyväksi, mahdollisuudet hupenevat yhtä nopeasti kuin jäätikötkin, varoitti Unepin pääjohtaja Achim Steiner. Unepin tukema WGMS-tutkimuslaitos seurasi lähes kolmeakymmentä jäätikköä yhdeksässä vuoristossa. Löydösten mukaan vuosina 2004–2005 ja 2005–2006 jäätiköiden sulamisvauhti yli kaksinkertaistui. Suurimmat kasvihuonekaasujen tuottajat ovat yhä erimielisiä päästöleikkauksista. 20 saastuttajamaata keskusteli viikonlopun ajan Japanissa Kioton ilmastosopimuksen jälkeisistä ratkaisuista, mutta konkreettiset tulokset jäivät ohuiksi. – Kävi selväksi, että kehitysmaiden, nousevien talousmahtien ja teollisuusmaiden piirissä vallitsee erilaisia näkemyksiä, pyöritteli isäntämaan ympäristöministeri Ichiro Kamoshita."
We're all gonna Die
Toihan kuullostaa muuten hyvältä... Tollanen band ku "Stiff Dead Cat"
Vai onks tää nyte jotahi Hilibilii vai rednecksii vai mitälie bluecrassii... Taidan silti tilata levyt ku en ookka vähään aikaan mitään uutta kuunnellut...
Vai onks tää nyte jotahi Hilibilii vai rednecksii vai mitälie bluecrassii... Taidan silti tilata levyt ku en ookka vähään aikaan mitään uutta kuunnellut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti