keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Minua alkaa kaduttaa se mopo.... Siinä on ihan hirviästi hommaa ja minä tällaisena yhdenasian miehenä en osaa yleensä keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan... Ja nyt minä olen päättänyt keskittyä taiteeseen blokkaamalla kaiken ylimääräshitin ulkopuolelle... Toisaalta... Kyllähän tuonkin jotain kautta kiertäen pystyisi ehkä laveasti taiteeksi tulkitsemaan... Äh! Ei pidä käydä hannaileen... Tuli mitä tuli...
Tuossa eilen olen kummastellut ettei mitään nälän tai heikkouden tunnetta ole ollut... Nyt tuota tekstiä katsellessani tuntuu siitä henkivän suunnattomasti sitä heikkouden tunnetta... Taisin kyllä oikeasti saada eilen lievän auringonpistoksen sillä höpötin ihmisille sekavia... siis kaikille kahdelle joille jotain höpötin...



"Barcelona kärsii pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin. Espanjan parlamentti hyväksyi eilen 180 miljoonan euron hätäsuunnitelman, jolla tilannetta helpotetaan. Pahiten kuivuudesta kärsiville alueille aletaan johtaa vettä Ebrojoesta. Tavoite on varmistaa juomavesi noin viidelle miljoonalle asukkaalle. Viranomaiset harkitsevat myös vesitoimitusten aloittamista muualta Espanjasta ja Ranskasta. Espanjan ilmatieteen laitoksen arvion mukaan maassa on satanut 40 prosenttia normaalia vähemmän. Vesivarat ympäri maata ovat vähentyneet viidenneksellä viime vuosikymmeneen verrattuna."

***

"Yhdysvalloissa tornadot ovat aiheuttaneet tuhoa Virginian osavaltiossa maan kaakkoisosassa. Ankarin tornado riepotti Suffolkin kaupunkia, jossa 200 ihmistä on saanut vammoja myrskyn aiheuttamissa onnettomuuksissa. Loukkaantuneista ainakin kuusi on sairaalassa kriittisessä tilassa. Myrsky on tuhonnut myös useita rakennuksia. Osavaltioon on julistettu hätätila, ja myrskyvaroitus on yhä voimassa. Tuhannet kotitaloudet ovat vailla sähköä. Alueella ei tavallisesti esiinny rajuja pyörremyrskyjä."

***

"Itävallassa dna-testit ovat varmistaneet, että tytärtään liki neljännesvuosisadan kellarissa vankina pitänyt isä on tehnyt tälle lapsia. Tytär synnytti seitsemän lasta, mutta yksi niistä kuoli heti syntymän jälkeen. 73-vuotiaan isän tutkintavankeutta jatkettiin tänään. Miestä saattaa odottaa 15 vuoden vankeustuomio. Poliisi selvittää tällä hetkellä myös sitä, kuinka mies onnistui salaamaan kellarivankilan olemassaolon vaimoltaan, viranomaisilta ja naapureilta. Poliisin mukaan toistaiseksi ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka antaisivat aiheen epäillä, että vaimo olisi tiennyt miehensä kaksoiselämästä. Brittiläisen The Times -lehden verkkosivujen mukaan insesti-isä on 1960-luvulla tuomittu raiskauksesta ja tuhopoltosta. Itävallan poliisi kiisti kuitenkin, että viranomaiset olisivat syyllistyneet laiminlyönteihin. Tapauksen vuoksi myös lihatalo HK Scan on vetänyt yhden mainosvideon pois ruotsalaisilta verkkosivuiltaan. Video mainostaa Suomessa Potkuna tunnettua kanavarrastuotetta. Siinä amerikkalaisperhe on lukinnut tyttärensä kellariin. Kun tytär huutaa nälissään, keksii hänen veljensä ryhtyä syöttämään siskoaan Potkun kanavartailla."

***






Jep jep!!! Tänään on kyllä niin hieno ilma että on kyllä taas mielenkiinnolla kateltava kuinka moni pääsee hengestään kun on kerran niin helevetin vappu ja täytyy sit viettää niin helevetisti sitä vappua... Ja juoda sata litraa tiukkaa viunaa ja tukehtua housut nilkoissa oksennukseensa ko siinä helevetin rumassa Frankenstein naamarissa oli niin helevetin pienet silimä- ja suuaukot, et se yrjö ei päässyt valuun niistä ulos tarpeeksi nopeesti...



"Tänään on parempi ryhtyä tuumasta toimeen, sillä saat tekemällä aikaan paljon enemmän kuin tuumailemalla. Ajatus ei kulje mutta käsi pelaa. Tämän tiedostamalla pääset valtavasti eteenpäin ja pystyt käyttämään hyväksesi saman energian, joka liikaa hajotettuna saa aikaan melkoisen sekasorron."


Toi on kyllä useimmiten varmaan aika totta... Tuumailemalla ja kelailemalla ei kyllä saa aikaiseksi niinko mitään paitsi sit lisää tuumailua ja kelailua... Luulen että jokaisella on tuttavapiirissään tällaisia tuumailijoita, joilla tuntuu aina olevan noita mahtiajatuksia pää pullollaan, mutta jotka koskaan eivät mitään tee niiden toteuttamiseksi... Niinko jonkunlaista pätemistä tai jotain wannabee sitä tai tätä... Olkoot...! No itse olen kyllä sata vuotta aikonut hankkia mopedin ja nyt kun olisi tuo tarjolla niin alan empimään... Perhana! Horoskoopin rohkaisemana minun on tartuttava toimeen eikä jäätävä tuumailemaan ja turailemaan...




tiistai 29. huhtikuuta 2008

Hitto muuten... Noita mopoja ei ole tehty ku joku oliks se nyt kuustuhatta ja suomeen on tuotu jotain sata, joista "elossa" enää joku kymmenen ... Helevettiläinen... Meillä on täällä Klassa pian niistä kaks, Hähhää! hyvä A!!! Tossa ois jo ainesta omalle Mokuli clubille... Meitä ei ole paljoo... Tämä tunne tuota Mokulia kohtaan on hieman samanlainen kuin ensinäkeminen Belgianpaimenkoira Groenendahlin kanssa... ei nyt yhtä voimakas kun tuo on vaan sentään tuollainen kone, mutta kuitenkin... Tuossa on jotain kummaa samanlaista siroutta ja muodon harmoniaa... Sniif! Tuli taas heti ikävä Frodoa... R.I.P. Ystävä...


Ulkona kun koko päivän värkkäilly, ni hitto tuo lintujen liverrys on aivan mieletöntä... Tossa viimeks ku tupakilla istuksin, ni niinko kymmeniä rastaita ja kaikenlaista livertäjää jokapuolella aivan maanisena... Ollut ypöyksin kotosalla monta päivää ja huomannu et korvat humisee hiljaisuudessa kun ei ole ollut sitä jatkuvaista hälinää... Aavalla oli eilen ollut iskää ikävä kuulemma... lintuja kuunnellessa, keväthurman äkkiä hyökyessä ajattelin tuota ikävää ja meinasi päästä itku... kummallista... Jotenkin... jos oisin joku nainen niin voisin kait sanoa että Rakastan tätä vuodenaikaa ja olemisentilaa just nyt... Mutta olen juro partakiesus ja vaikenen ja nielen kaikenmoiset joutavat tunnekuohut... oohhoijaa...
Mitäs vielä... Tein tänään portin... Olen jotenkin hulluna kaikenmoisiin kulunestäjiin, portteihin ja aitoihin, kaltereihin, lukkoihin ja salpoihin... Meillä on joka aukossa, josta pitäisi kulkea jonkinmoinen portti, johon yleensä itse aina kompuroin ja kiroan sen tekijän, eli itseni alimpaa helsinkiin, ups! Eiku helvettiin... Tämä siis montakertaa päivässä... Mitäköhän joku "kaappiFreud" tästä sitten sanoisi... siis tietty jotahi notta alitajuisesti tunnen jotenkin olevani vankina jossakin turvallisuuden ja rutiinien hetteikössä, josta koetan kertoa joillekin muille puupääihmisille... Typerys! Se niin ole... tai yhtään mitenkään... Sekoatte omiin koukeroihinne paljon minua ennen ja piste. Taidan alkaa kirjailijaksi, johon joku umpiluupää sanoisi notta; "Mikäköhän tuokin luulee oikein olevansa?", Johon minä tietysti vastaisin notta tietysti se Kiesus ja suuri kirjailija, kuten jo sanoin... Mitä se siihen vastaisi? Vidustako minä tiedän eikä kiinnosta, enkä minä ole aloittanut vielä mitään vapunviettoa, enkä aio aloittaakkaan, koska minä en vietä vappua, koska minua ei huvita... Paitsi malja keväälle... tajuatteko kuinka hieno se on... tottakai tajuatte... Hyvää Vappua ja Klara Vappen! Tai jotahi... Vuk juu! Kello on muuten aivan perrrrsiiin paljon ja minä vasta syön kohta ensimmäisen kerran tänään jotahi kiinteää... Miksi yleensä syön päivittäin kun minkäänlaista nälän, saati sitten heikkouden tunnetta en ole tuntenut... Tottumuksesta kait Adios!

Helevetti! Minuun on iskenyt kauhea mopokuume... Minun on saatava tuollainen lavamopo merkiltään Messerschmitt Mokuli... Se olisi oiva kauppakassi tai joku ja pärjäilisi tässä nurkilla ilman autoa nääs... Eikö se vaan olekin komia... Nään sen silmissäni sellaisena ruosteisena ja tervattuna... Huoooh...! Aivan valtavan komeaa viilettää tuosta vaikkapa rautakauppaan hakemaan tarvikkeet Mokulilla harmaantuva parta tuulessa lepattaen... Niinko silleen ko tässä kuitenkin ikinuorekkuudestaan huolimatta vanhenee ja harmaantuu ja pappaantuu, niin pitäähän sitä nyt mopo olla joka papalla... ja harmaa pitkä parta tietty... Vai eikö kukaan muu ole ihmetellyt mihin ovat kadonneet nuo mopoilevat papat Häh? Toi tossa kuvassa nyt oikeesti on hieman liian huoliteltu, joten laitan tohon toisenkin kuvan... Miulla muuten on tuollaiseen tiedossa runko ja T sanoi, että kaikki muukin siihen järjestyy kyllä jouhevasti ja hää lupasi auttaa tuon minulle niin vieraan tekniikan kanssa... Kauhia projekti, mutta en voi mitään... en saa Mokulia mielestäni... Mokuli on saatava... Ikäänkuin joka paikka ei jo olisi täynnään kaikenlaista romua ja ikäänkuin aikaa ei olisi jo nyt liian vähän kaikenlaiseen ylimääräiseen... Perhana! Mutta... Minä istuin oikeasti eilen tuollaisen satulassa ja mieleeni vilisti kaikki mopoikäiset tapahtumat... Silloin oli ihan hauskaa useimmiten... siinä 14-16 vuotiaana... Minulla taisi jotenkin jäädä tuo mopoikä kesken, niinkuin kait se useimmilla jää...






"Joudut helposti napit vastakkain sellaisten henkilöiden kanssa, jotka tietäen tai tietämättään vaikeuttavat sinulle tärkeiden suunnitelmien toteutumista. Tällaisissa oppositiotilanteissa sinun tulee muistaa, että olet ihan varmasti menestyksen raiteilla, jos pystyt pitämään oman kantasi loppuun saakka."

Hmmm...? Kannattanee olla vielä hiljaa kotona noista moposuunnitelmista... Jospa jotenkin onnistuisin heivaamaan sen salaa tuonne ulkorakennukseen... Hmm?





maanantai 28. huhtikuuta 2008


"Vaadit nyt oikeutetusti tilaa omille ajatuksillesi ja suunnitelmillesi, jotka ovatkin tällä kertaa hyvin tärkeitä tulevaisuutesi kannalta. Ole valmis etsimään uusia reittejä ideasi toteuttamiseksi, sillä väärät tahot ja väärät ihmiset osaavat tällä erää heittäytyä uskomattoman hankaliksi. Suunnan vaihto auttaa varmasti."

Jotkut puupäät kyllä välillä osaavat olla hankalia... Jotkut itsekkäät hölömöt taas ovat sellaisia että nostattavat ihan helevetinmoisen ärsytyksen aina kun niiden kanssa vain on jossain tekemisissä... et käy viddu riepoo taikka sitten ei käy... kirjoittakaa nyt joku jotain ja auttakaa miut katkaisee tämä sanaköyhyys... Ööööh! Ilma on vissiin lämmin vaikkei aurinkoinen... Lauantaina viimeistelin tuon yhden teoksen ja vein sisälle kuivumaan... Puut on suojassa... maanantai... Tabula rasa... saatana... ei irtoa... Mitäköhän sitten... Pitäiskö mennä luontoon ko tuo kevät hyökii voimalla... Aina se kuitenkin onnistuu menemään ohi niin nopeesti ettei huomaakkaan, nyt jo on tuolla jotku lehdet posahtaneet täyteen ja noin ja adios vaan teille onnettomat tirkistelijät... päivä päivältä harvalukuisemmat tirkistelijäni...

"Ilmaston lämpeneminen tuo Suomeen uusia, ikäviä hyönteislajeja. Jo nyt hyttysissä eteläiset lajit ovat runsastuneet, ja rajalla koputtelee jo entisiä pistävämpi hyttysveitikka. Suomalaiset saavat vielä tuntea uudet lajit nahoissaan, sillä meillä ei ole niille samanlaista sietokykyä kuin vanhoille tutuille verenimijöille. Hyönteistutkijan näkökulmasta elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä edessä on "järisyttäviä muutoksia". Ilmaston lämpenemisen myötä ilmassa lentelee hienoja uusia päiväperhosia. Toisaalta perinteiset lajit ovat vaarassa uusien tulokkaiden vallatessa niiltä elintilaa, ja eritoten Lapin lajit ovat uhattuina. Myös maa- ja metsätalous kärsii uusista tulokkaista. Perunanviljelijöitä kiusaava koloradonkuoriainen lisääntyy ja vaatii myrkyttämistä, samoin metsätuholaiset ovat saamassa vahvistuksia uusista ilkeistä lajeista. Oulun yliopiston dosentti Juhani Itämies lupaa ensi kesäksi reippaasti hyttysiä, mutta ne kuoriutuvat nopeasti ja pahin aika on pian ohi. Pitkän sadejakson koittaessa myöhäiset hyttyslajit voivat kuitenkin aikaistua. Suomen suvessa inisee kaikkiaan 37 itikkalajia."

Olen muuten vissiin jotenkin allergisoitunut tai mitälie herkistynyt noille ampparien pistoille senjälkeen kun tossa kuistin katolla koputtelin jotahi ikkunoita muutama vuosi sitten... Monta tuntia siinä naputtelin ihan rauhassa mutta sitten vissiin noitten siivekkäiden mielestä yhden kerran liikaa ja joku urho tuli ja tuikkasi jonnekin jalkaan... Näillähän on joku sellainen varotushaju tai mikälie jota tollasissa tilanteissa erittyy ja tuolloin todistin sellaisen olemassaolon... Samantien nimittäin kun se yksi oli paukannut, paukkas joku 8 - 9 kpl muutakin eripuolille kehoa... Tän kuurin jälkeen on mua joka kesä onnistunut jossain vaiheessa amppari pistämään jonnekin nilkkoihin aikaansaaden sen, että olen klenkannut nilkat turvoksissa kaksviikkoa, Perrrkele!!! Ja jos toi lämpeneminen tuo tännekin tollasii niin kiitti vaan vidusti... Tollasen paukusta joudutaan amputoimaan varmasti jo koko jalka, tai mikähyvänsä, mikä sattuu sen piikin eessä olemaan... Pitäiskö hankkii ase... Niitä hieman keveempiä herhiläisiähän on jo parina vuonna nähtyt täällä ja ne on kuulemma aivan helevetin häijyjä... Eli ei turhaan niinko ole sitä sanontaa et "Käy kimppuun kuin Herhiläinen"...


sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Minä aloitin lukemaan tuota "juopphull päivkirjaa"... Olen ollut täällä niin hiljainen juuri tästä syystä... Kirjalla on typistävä vaikutus tekstinsuoltokykyyni... En oikein osaa kirjoittaa mitään. Tavallaan ymmärrän tuon kirjan kovat myyntiluvut sillä olen kyllä ihan kunnon naurut saanut siinä monessa kohtaa...
Pitää painua ulos... Ensiviikon sääkartalla näkyy jo pilviä... On ollut aivan mielettömän mageet kelit... Tanks!

perjantai 25. huhtikuuta 2008


"Tänään kannattaa puskea eteenpäin vaikkapa urakkavauhdilla, sillä pystyt kohdistamaan energiasi tuottaviin kohteisiin. Tärkeintä on pysyä liikkeessä ja tietää koko ajan mitä itse haluat. Tiedät kyllä minkä tekeminen tuntuu itsestäsi hyvältä ja siihen kannattaa tänään panostaa jopa pienellä riskillä."


torstai 24. huhtikuuta 2008


"Ilmastonmuutos aiheuttaa arktisilla alueilla arvioitua nopeampia ja vakavampia seurauksia. WWF:n uuden raportin mukaan Grönlannin jäätiköiden ja arktisen jääpeitteen sulamisvauhti on merkittävästi kiihtynyt. Sulamisvauhtiin vaikuttaa arvioitua enemmän jäätikkövirtojen muuttunut käyttäytyminen. Raportin mukaan myös Pohjoisen Jäämeren jääpeitteen sulamistahti kesien aikana on kasvanut odotettua nopeammin. Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n viimevuotisten raporttien mukaan merenpinta saattaa nousta yli seitsemän metriä, jos Grönlannin jäätiköt sulavat kokonaan. WWF:n mukaan sulamisen laajuutta ja nopeutta on kuitenkin mahdotonta ennustaa tarkasti nykyisillä ilmastomalleilla."STT


Se jos merenpinta nousee yli seitsemän metriä saattais tehä tästä meidänkin pikku sisämaakaupungistamme satamakaupungin... Ja sitten jos vielä lämpenee mukavasti ni ei tarvi enää lähteä voitelemaan kalpeaa zombiennahkaansa mihinkään saatanan Pattayalle tahi Playa de Inglesiin tai helevetin Ibizalle (ei nyte muuta tullu miäleen ko noi). Voi tosta vaan kuistilta heittää sandaalit jalkaan ja pyyhkeen lanteille ja kävellä tohon viereen rannalle koko päiväks ja sit ois ihan mageen ruskee ja vois viäl sheivaa kaikki ylimääräkarvat jokapualt ja hakkauttaa jotkut mageet tatskat ja leikkauttaa sellasen mageen surffaritukan ja valkaista sen vielä ihan paperinwhiteks ja nostella vähän punttii tai ehkä mieluummin vaiks ottaa vähän jotain nappii notta lihakset kasvais vähän helpommin tai oikeestaan melkein itestään ko mää oisin taas uudestaan tolleen nuori enkä mää ehtis muut ko bailaan ja hilluun kaikis nightclubeis ja hemmaparteiss ko mää oisin niin magee ja gimmat kaikki ois ihan hottina meitsin perään ja noin ja näin ja mää vaan kulkisin ees taas piitseil ja bongailisin hyvii mestoi ja beibei ja bilei ja oisin niin vidun vapaa ja free ko jotkut muinaiset merikotkat jotka delas sukupuuttoon joskus vuoskymmenii sitten... Emmä enää ees kunnol muista millasii ne oli vaiks kai niit viäl lenteli mun aikanaki...

tiistai 22. huhtikuuta 2008


"Löydät näinä päivinä yllättäviä ja samalla hyvin toimivia ratkaisuja joidenkin sinulle merkittävien suunnitelmien toteuttamiseen. Marsin kolmio antaa hyvän itseluottamuksen ja varman otteen kaikkeen tekemiseen. Uranus tarjoaa rohkeita ja ehdottomasti toimivia oivalluksia, joilla pääset halutessasi pitkälle."

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Maanantai aamu.... Hieno ilima... aurinko paistaa siniseltä taivaalta... Mikään ei hirveästi ota päähän... Tämän päivän laitan vielä polttopuiden tekoon niin sitten on ainakin ensitalven puut hoidettu ja ehkä ainakin noin puolet seuraavastakin... OuJeah! Lämpöä koteihin...
Täällä oli jonain päivänä viimeviikolla kummallisesti käynyt ihmisiä ihan hitosti ja vielä sillälailla, että kävijöitä oli ihan tasaisesti koko Suomen alueelta. En kyennyt lainkaan hahmottamaan notta mikä olisi kaikki tänne ohjannut, mutta jotenkin hiukka kyllä alkoi taas epäilyttämään nämä skriivaukseni, sillä tosiaan tääll
ähän voi noita vanhojakin juttujani ponnahdella joteski päivän tapahtumiin liittyviksi... ja kun ihmiset sitten laittavat hakusanaksi jonkun sopivan ponnahtavat sieltä nämä sivuni silloisine mielipiteineni framille... Että hitto kun käy vähän pelottamaan notta pitäiskö heivata koko shit... Onneks ainakin tuon anylysaattorini mukaan melkein kaikki olivat silleen lähteneet het ku olivat nähneet notta; "Ai viddu jaa tää onki jonkun urpon Blogi..." tai jotahi...
Siinä on vaan se, notta jos selitän kerran vuodessa että tämä kaikki kirjoitukseni on myös omasta mielestäni ihan pelkkää paskanhorinaa, enkä oikeastaan ole mistään mitään mieltä juuri milloinkaan siten että kuolemanvakavana voisin olla samaa mieltä vielä seuraavanakin päivänä... Se selitys jää kävijältä piiloon ellen sitten kirjoita sitä tähän joka päivä, sillä eihän kukaan lue näitä vahingossakaan niin pieteetillä taapäin e
ttä törmäisi juuri tuollaiseen selityssivuun. Sitten luullaan että täällä vakavissani jauhan tällaisia... Helevetti työ ihmiset olette aivan täysiä hulluja kaikki... Ja sen huomaa muuten heti että jos on muutamia päiviä kirjoittamatta se vaikuttaa tähän tekstinsuoltoon lamauttavasti... ei niinko irtoo ja sitte pitää miettii joitain joutavia kieliopillisia turhuuksia... yleensä jos olen törmännyt joihinkin epäselvyyksiin noissa niin olen siirtynyt jonkinlaisiin vaikkapa murteellisiin ilmaisuihin tai käyttänyt näitä "notta" ym. sanoja... Tai sittenkirjoittanutkaikenihanyhteenputkeenniinkaikkiluulevatminua-
vainjotenkinkekseliääksijasuuntaavathuomionsapoisheikostakieli- opillisestaosaamisestanijatietotasostani... Eipä mulla oikeesti ole mitään järkevää kirjoitettavaa taaskaan joten miksen jo vaikene?


Oltiin eilen laskemassa T:n venho vesille... hieno pursi... joskus tossa veneileen ja yöks saareen tai johki... Tuli tossa mieleen notta voiskohan sitä tervata maihinnousukenkänsä... tai vaikkapa partansa... pitännee kokeilla... Nyte meen töihin, Moro! Mageet ko aurinko paistaa täysillä jo kuuden aikaan eikä tarvi tihrustella taskulampun kanssa jäisillä portailla... Kevät!!! KEVÄT!!!


sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Tyhjä pää...

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Tyhjä pää...

"Maailman suurin virvoitusjuomien valmistaja Coca-Cola kertoi liiketoimintansa heikentyneen ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Yhtiön tulos nousi kuitenkin viidenneksen. Tulosta pidettiin odotuksia parempana. Yhtiön mukaan liikevoitto parantui muun muassa valuuttaedun ja onnistuneen hinnoittelun ansiosta. Kasvu oli peräisin kehittyviltä markkinoilta. Coca-Cola piti Yhdysvaltain taantumaa ja kohoavaa öljynhintaa pääasiallisina liiketoimintaansa rasittaneina tekijöinä. - Ihmiset pysyvät kotona, Coca-Colan talousjohtaja Gary Fayard toteaa. Yhtiö aikoo ottaa markkinoinnissaan huomioon sen, että kuluttajat juovat aiempaa suuremman osan virvoitusjuomistaan kotona. (Finfood-AP-TalSa) "

***

"Euron kurssi Yhdysvaltain dollaria vastaan on kivunnut jälleen uuteen ennätykseen. Euro kävi kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla 1,5968 dollarissa eli korkeammalla kuin kertaakaan aiemmin euroaikana. Euro on vahvistunut noin 15 senttiä eli kymmenisen prosenttia tänä vuonna. Yhteisvaluutan kurssi oli tänään lähes 36 prosenttia korkeampi kuin euron tullessa käyttöön tilivaluuttana vuoden 1999 alussa. Dollarin laskua ovat vauhdittaneet Yhdysvaltain suuri vaihtotaseen vaje, alhainen korkotaso ja talouskasvun hiipuminen. Euroa tukevat korkoeron lisäksi euroalueen selvästi Yhdysvaltoja parempi talous ja hyvä ulkoinen tasapaino. Myös raakaöljyn tynnyrihinta jatkaa nousukiitoa. Yhdysvaltain markkinoiden viiteöljyn tynnyrihinta nousi ennätykselliseen 114,95 dollariin. Nousua voimisti Yhdysvaltojen öljyvarastojen lasku. Euroopan markkinoiden raakaöljyn hinta nousi vajaan dollarin. Pohjanmeren Brentillä käytiin korkeimmillaan kauppaa 112,73 dollarilla tynnyriltä. Brentin käteishinta lähestyi 112:ta dollaria."

Hi Ya americans! Our money is much stronger und better than yours! Even we have that miserable, rotten euro... That probable making you creasy, cause i've heard ya love your money more than anything. I would soon be rich man in California, but why an earth should I want to come there... we still have clean forests und lakes... Nature !!! Und this your english language is really stubbid und mentalpoor standard language. Finnish language is absolutely most beautifully and riches language in whole W... You perhaps thought that ya living in somekinda dreamland... well... not in mine dl! And thanks a lot of those fast food chains, McD:s und others... Youthcancerdistributors... Cokes und hamburgers, Musictv's, shoppingchannels, DcPhil, Bald und F**king Beautifuls, stubid reality- Tv formats, small talk und pepsodentsmiles... Sorry my bad english...

torstai 17. huhtikuuta 2008


"Ajatuksesi kulkevat tänään vilkkaasti ja oivaltavasti. Jokainen esille ottamasi suunnitelma tai idea saa yllättävää tuulta siipiensä alle. Sinulla tulee tietysti olla riittävästi ihan omaa aikaa saadaksesi kaiken mahdollisen irti tästä upeasta jaksosta."


Alkuviikko on kyllä mennyt aivan täydellisessä horteessa, joten olisi kait jo aikakin jonkun päässä hieman liikahtaa... Olisin ihan tyytyväinen hieman vähempäänkin kuin mitä tuossa skoopissa lupaillaan... Taisin muuten eilen joillain rajamailla tilata tuon Pasi Toiviaisen kirjan, mutta se lieneekin ihan luettava teos... Enemmän olen huolissani siitä että tilasin ikäänkuin kylkiäisenä Juha Vuorisen, Juoppohullun päiiväkirjan... Kun en muuta keksinyt ja se oli siinä tyrkyllä...
No ehkäpä on ihan aiheellista viimeinkin tutustua tuohonkin väärinymmärrettyyn "ilmiöön" notta tietää mistä puhutaan...

On sitkeä tauti... Yleensä sitä on vaan ikäänkuin blokannut tällaiset pikku lentsut ja muut sivuun ja tehnyt sitkeästi hommeleita kunnes ne ovat taittuneet... Nyt menneenä parina päivänä ei kyllä olisi tullut kuuloonkaan, eikä oikein vieläkään tunnu houkuttelevalta mikään... Finrexiä lärviin vaan ja menoks, kait se siitä...





keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Kun todellisuus ei miellytä silmää, vaihdetaan todellisuutta. Ympäristökysymyksissä ei vain enää löydy juuri puskaa, johon päänsä pistää. Kuinka kauan meillä on aikaa toimia ilmastonmuutosta vastaan?

Taasko yksi maailmanlopun profetia ilmastonmuutoksesta? Eikö kauhumaalailua ole jo tarpeeksi kuultu?

Ei, koska planeetan valtava geokemiallinen muutos ei poistu sillä, että iltapäivälehti kysyy, huolestuttaako se vai ei.

Ympäristö- ja tiedetoimittaja Pasi Toiviaisen Ilmastonmuutos.Nyt.-kirja on omakohtainen teos ilmastonmuutoksen faktoista, harhoista, uhkista, tutkimuksesta ja ymmärryksestä.

– Kun olisikin kauhumaalailua. Kaikki parinkymmenen vuoden aikaiset uhkakuvat ovat joko toteutuneet tai toteutumassa, hän huokaa.

Toiviainen antaa esimerkin pysyvien pohjoisten merijäiden sulamisesta. Ensin tutkijat laskivat niiden sulavan vuoteen 2080 mennessä, sitten vuoteen 2050. Nyt ollaan vuodessa 2020 – 13 vuoden päässä.

Maapallon keskilämpötilan noususta vuosisadan loppuun mennessä on erilaisia arvioita. Nykytahdillakin (noin 0,2 astetta vuosikymmenessä) lämpö nousee vuoteen 2050 mennessä parilla asteella.

Vertailun vuoksi: maapallo on tähän mennessä lämmennyt esiteollisesta ajasta noin 0,8 astetta.

– Parin asteen lämpeneminen riittää muuttamaan valtaosan nykyisistä ”hiilinieluista” hiilidioksidin lähteiksi. Päästöjä pitäisi leikata globaalisti 50 prosentilla ja teollisuusmaissa 80 prosentilla – ja mieluiten ennen vuotta 2030, jotta lämpeneminen edes pysähtyisi, Toiviainen sanoo.

– Suomessa kuvitellaan, että kyllä tiede pelastaa meidät päästöiltä, ja puhutaan jopa siitä, mitä hyötyä lämpeneminen voi tänne tuoda. Sen sijaan todellista halua tarvittavaan yhteiskunnalliseen muutokseen ei ole vieläkään nähtävillä. Se siitä ilmastoherätyksestä, hän tuhahtaa.

Subjektiivinen tietokirja?

Pasi Toiviainen on alkuperäiseltä koulutukseltaan arkkitehti. Hän työskenteli Ylen TV2:n Ympäristöuutisissa 1998–2002, ja hänen ilmastonmuutosta käsittelevä dokumenttinsa Venus-teoria (2004) palkittiin useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.

Tämä on normifaktaa. Sen sijaan kuvaukset ahdistuneesta nuorukaisesta ja tämän pateettisista ympäristöhuolen ilmauksista 1980-luvulla eivät sitä taatusti ole – etenkään tietokirjassa.

– Kyllä sitä mietti, syövätkö henkilökohtaisuudet uskottavuutta, mutta minusta asia on lopulta päinvastoin. Se, että tiedostaa avoimesti omat pelkonsa, toiveensa ja ennakkoluulonsa ja liittää ne osaksi kehityskertomusta, on rehellisempää kuin verhoutua objektiivisuuden kaapuun. Koko tiedonvälityksen objektiivisuus on myytti, Toiviainen täräyttää.

Yleensä tällaista puhetta kuulee lähinnä niiltä, joilla ei ole kykyä eikä kanttia tehdä luotettavan journalismin vaativaa raakaa pohjatyötä – mutta 20 vuotta ilmastonmuutosta seurannut Toiviainen ei tarvitse tekosyitä peittämään omaa osaamattomuuttaan. Hän muistuttaa aiheellisesti, että mitä yhteiskunnallisempia ulottuvuuksia tieto saa, sitä useammin ”objektiivisuus” on yhtä kuin enemmistön ja valtaapitävien kanta.

– Taloustoimittaja voi ylistää Suomen vientinäkymiä ja kauhistella öljyn hintaa, eikä sitä pidetä kannanottona. Ympäristöjournalisti näkee asian hyvin toisin, mutta se on sitten puolueellisuutta.

Ratkaiseva vuosikymmen

Pahimmat ilmastonmuutoksen uhat on moneen kertaan lueteltu. Henkilökohtaisesti Toiviaista huolestuttaa eniten, ettei vieläkään haluta ymmärtää, kuinka vakavasta asiasta on kysymys.

Toiviainen pelkää, ettei pystytä käyttämään edes tätä viimeistä tilaisuuutta. Tietoisuus ympäristöstä on lisääntynyt, mutta niin ovat hämäystaktiikatkin: ei tarvitse tehdä mitään radikaalia, kun ilmastonmuutoksesta ja sen tulevista muodoista ei ole ”varmaa tietoa”. Pitääkö tosiaan odottaa maailmanluokan katastrofia, ennen kuin silmät aukeavat?

Toiviaisen mukaan myös yksityisille ihmisille on pakko aikaa myöten tulla tiukkoja rajoituksia ympäristön suojelemiseksi. Suurimman vastuun kantavat silti bisneksen reunaehdot määrittelevät poliitikot.

Suomessa Toiviaisen, 40, oma sukupolvi ja nuoremmat ikäluokat ovat kasvaneet suurempaan ympäristövastuuseen kuin ”savupiipputeollisuuden” edustajat.

– On ilmastotietoisuus sukupolvikysymyskin, mutta meillä ei ole aikaa jäädä odottamaan päättäjien vaihtumista. Asia pitää ratkaista seuraavan kymmenen vuoden kuluessa: niiden ihmisten, ketkä ovat tällä hetkellä ja lähivuosina poliittisessa vastuussa, pitää herätä. Nyt.


Onko valoo?

Missä määrin yksittäinen ihminen voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen – ja kuinka suuri vastuu hänelle siitä kannattaa sysätä?

Viime viikolla asiasta saatiin taas pieni konkreettinen esimerkki, kun Christina Gestrinin (r) lakialoite hehkulamppujen kieltämisestä otettiin eduskuntakäsittelyyn. Muutos ei tosin olisi ongelmaton: korvaavat energiansäästölamput ovat elohopeansa vuoksi ongelmajätettä. Kotitalouksien valaistussähköstä noin 80 prosenttia kuluu hehkulampuissa, mutta olisiko muutoksella todellista merkitystä?

– Laajemmin kannattaa kysyä, missä määrin ilmastonmuutosta enää torjutaan yksilövalinnoilla. Vastuuttomaksi tai nihilistiseksi ”mitä se mulle kuuluu” -tyypiksi ei tietenkään kannata heittäytyä, mutta se aika meni jo, jolloin ympäristönsuojelu oli pelkkä yksilön vapaa-ajan projekti. Nyt asian eteen vaaditaan koko yhteiskunnan määrätietoista työtä – vaikka sotatilaan sopiva kriisiohjelma konkreettisine rajoituksineen ja toimineen, jos ei muu auta, Pasi Toiviainen sanoo.



Oikeasti... Aina silloin tällöin ahistaa nää jutut... monet asiat. Jumalauta ei siinä kuitenkaan auta hymistelyt, että lapsillamme meidän iässämme on melko varmasti kohdattavanaan aivan helevetin erillainen arki... Ja ihmisen selviytymisstragediaanhan kuuluu, että kaikki ikävä lakaistaan jonnekin takaraivoon... eihän sitä muuten pystyisi elämään, eihän? Välillä vaan ahistaa kun ajattelee että on tarjoillut jollekin ihan syyttömälle jotain aivan... en tiiä edes mitä... Anteeksi vaan oikeesti... Lapset... Eikä kukaan enää kauaa naura Linkolalle... ei edes Kirsi Piha... Jääkarhut ja mursut muuten katoavat jo kymmenessä - kahdessakymmenessä vuodessa, joten kaikki muutokset tulevat sitten vauhdilla kun kerran lähtevät liikkeelle, minkä ne ovat jo tehneet...

Eikä minua nyt varsinaisesti herättänyt mitenkään tuo "Punainen Lanka"- ohjelma jonka katsoin, sillä toki jokainen asioita seuraava on ollut jo pitkään tietoinen näistä kauhuskenaarioista... Mutta on se jumankauta kun näille ei oikeesti enää varmaan kukaan voi mitään näille jutuille... Että onnee vaan HumanBeing sinulle ja Hela worldille samalla...

Anteeks nyt... Mut puhuttiin tossa yhdessä seurueessa viime viikonloppuna jostahi Jipusta ja mie olin ihan pihalla notta mikä helevetin Jippu... Koskaan kuullutkaan...
Vähän naureskelivat muut silloin tuota nuoren naisen kaikkitietävyyttä ja siinä sivussa minun, vanhan, elähtäneen, vaivaisen ukonrutjakkeen tietämättömyyttä...
Että levyn nimenäkin oikein "Kuka teki minusta tämän naisen"... No jäi vissiin kaiveleen tollanen Jippu siinämäärin et kävin katselees mikä on... Ja voi herranjestas sentään, siellähän se on oikein ilmi elävä Jippu kaikella 21 vuotiaan nuoren naisen tietämyksellään ja elämänkokemuksellaan tilittää elämää suurempia totuuksia joka helevetin tuutissa... Notta kummastelen vaan mistä kaikki nää sikiää... Et tuskin kaikki koettelemukset on vielä Jipullakaan takana vaix oiski kokenut jo tohon ikään mennessä vaix mitä. Kato ku elämäs tulee kaikkee jatkuvasti kokoajan sontaakin eteen aina vaan ku sellast se vaan on juuknow Häh? Eikä täs ny mitään sen syvempii oo, et ihan ok kait kaikki, mut ei ny viäl tossa iässä kuulu nostalgisoida mitään parin vuoden takasii huulilävistyksii tai siilitukkii stana...!!! Ei kukaan ole valmis vielä missään iässä prrrkele eikä varsinkaan tossa iässä...!!!
Mää rupeen oleen jo sellasessa iässä et voi kaipailla noit teiniaikasii punkkiörvellyksii, mut emmä ala nääs... Mää aattelin vetästä vielä keesin ja sukii sen pystyyn... Saisin nyt nimittäin tollasen puolimetrisen harjan mikä olis kieltämättä aika komee... vois viäl vähä peroxidilla valkaista ni hohtais oikke stana... Ja vide erikeepperillä pystyyseen ku ei muulla pysyis... Sellainen aine kuin "pystytukka- ja viiksivaha" joka tuoksui aina kaikkialla missä pörräsi tollasii pystytukkia... Jumankauta kun tulee se haju välillä jostain memoreista mieleen... sitä ei voi jäljitellä... Turussa, puutorin kupeessa oli yks kemikalio joka sitä myi... semmonen vanhahko nainen... tokkopa on enää pystyssä, liike tai nainen... pitäis hankkia... sitä vahaa nimittäin... ihan hajun vuoksi vaan... Viddan jos jossain kotitalon kaapin nurkassa ois jääny ees yks purkki...
Ko. "pystytukka- ja viiksivahassa" oli muuten sellanen "huono puoli" et se oli vesiliukoista ja kun oli sitä päässä ja satoi vaikkapa vettä, niin näytti siltä kun joku olisi kaatanut päähän litran kevytmaitoa... Pöh!

Näköjään löytyy jotahi joltain daliwaxilta mut lukee et hajustamaton... Mitä jos en koskaan enää saa nuuhkaista tuota... hajua...



Jippu kertoo viikon albumina soivan kuka teki minusta tän naisen-levyn kappaleista


Enkelten kaupunki


Mut ihan kivaltahan toi kuullostaa joteski toi Jippu ja o ihan nättiki eli no hard feelings... Sitäpaitti mää oon kuumeessa eli syyntakeeton ja edesvastuuton ja vanha ja katkera ja surkee ja ruma ja rähjänen ja huano...



Hohhoijaa!!! Oli eilinen nimittäin aivan hirviä päivä... Päivä alkoi siis tuolla valtavalla "voimaoaksennuksella" joka hirvittävällä paineella tyhjensi vatsan vessanpönttöön, jonka ääreen juuri ja juuri kykenin raahautumaan... Makasin sängyssä koko päivän, enkä kyennyt yhtään mihinkään... suurinpiirtein nukuin tai ainakin hoipuin siellä jossahi valveen ja hämärän rajoilla hela dayn... Mittasin kuumeenkin jota en ole tehnyt kahteenkymmeneen vuoteen ja mittari näytti 38,5 astetta... ei siis mitenkään hirveästi, mutta kuitenkin... Paskaaks tässä... jaksaiskohan sitä mennä tohon pihalle könyämään vai onkohan siinä joku riski saada joku helevetin kohtaus ku on vielä vähän hömelö olo...? Jos mittaisin tuan kuumeen ja jos näyttäis normaalit ni voisin mennä... Eikä siinä tosiaan mitään jos työnsä ääreen tuupertuis... olisi oikeestaan aika glamouria ja tulisi lähdettyä oikeestaan niinko "saappaat jalassa"... nytki ton tekeillä olevan ääreen olisi aika symbolista... En taia kyllä vielä haluta tuupertua... Tai ei itellä niin väliä mut tytöille saattais tulla ikävä youknow...?



tiistai 15. huhtikuuta 2008

KIPEÄ... PRRRKELE!!!
Oksensin puolikuudelta kaiken ulos... Samoin toinen tytöistä... Joku pöpö on uinut liiveihin...




maanantai 14. huhtikuuta 2008


"Tämä päivä on joko todella hyvä tai todella kehno riippuen siitä pystytkö heti aamusta alkaen uhmaamaan vanhoja tottumuksiasi ja toimimaan kokonaan uudella tavalla."

En... Pystynyt... Ryykäsin heti tänne ja vetäisen puolipannullista kahvetta... Nyt en kuitenkaan ihan varmaksi osaa tuosta sanoa notta onko tulossa todella hyvä vai todella kehno päivä... Siis tuossahan sitä ei ihan suoraan sanota kai...
Noh! Lopetan tähän ja painun lenkille... ja töihin...

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Onkohan muuten jo mennyt kuukausi siitä kun viimeksi olen kaipaillut täällä jotahi kommentteja... Jos on ni sit tää miun seurankaipuu on jotenkin "hormonaalista"... Ei mitiä... Että mitä? Hvää vkloppua!!!



Se että talvella on lämmintä sisällä on aikas monille aikas itsestäänselvää ja niin täällä Pohojolassa tietty pitääkin olla... Se että lämpö tulee joitain putkia pitkin lattiaan tai pattereihin on aikas jees ja heleppoo, ei siinä mitään... mutta...
Katsokaas... Kun ihminen tottuu kaikkeen tuollaiseen kuten vaikkapa lämpöön osana tätä kaikkea muutakin itsestäänselvyyttä (ruokaa, vettä, ilmaa, elämää) harhautuu hän aina vain kauemmaksi tästä niinko sydeemistä, notta miten tämä juttu oikeesti toimii... Niinko et mistä kaikki tulee ja mihin menee... Jos jonain päivänä jutskat romahtaa ja jos tällöin vielä on kunnon pakkastalvia niin puolet kaupunkilaisista jäätyy niinko viikossa kuoliaaksi samalla kun toinen puoli tukehtuu ulosteisiinsa... No Hups!
Nyt sitä harhautuu taas noihin maailmanlopuntunnelmiin... Tarkoitus oli vain pitää ylistyspuhe polttopuiden teolle...
Siis ei oikeesti ole hienompaa hyötyhommaa kun tehdä talven polttopuut metsässä mukavalla ilmalla... Suosittelen... Jos vielä sattuu omistamaan metsää tai jotenkin muuten onnistuu järkkäilemään puut ilmaiseksi, niin miettikää että se lämpö joka niistä myöhemmin irtoaa ei maksa kuin sen työn jonka siihen uhraa. Työn joka on kaikenkaikkiaan aivan silkkaa terapiaa ja kuntoilua... No tietty kaikki sanoo et ei ole aikaa käydä mitään klapeileen, mut vidud se sitä oo... aina sitä aikaa senverta jää... laiskuuttahan se vaan on ja fucking jotain muuta kyllästymiseen asti hoettua uusavuttomuutta ja pullamössöä kato stana koko paletti kaikilla väreillä ja kevääntuoksut ilmassa metsässä kun kävin kävelemässä aamulla ja näin samalla matkalla kurkiauran varmaan viiskytä kato...
Ja "pillerikeskusteluun" taas pikaisesti suikatakseni; Jos jokaisen olisi aina kun hieman ahdistaisi tartuttava kirveeseen ja hakattava parituntia halkoja, putoaisi aivan varmasti noiden kaikenmaailman Zyprexien ja muiden helevetin neuroleptien myyntikäyrät... Ja taas pitää tähdentää tässä etten todellakaan tuomitse (ja mitä helevetin merkitystä minun tuominnalla olisikaan?) ketään yksittäistä "napittelijaa", vaan ihmettelen vaan notta kuinka helevetin moni noita "kainalosauvoja" ja "turvavöitä" ja "mamas little helppereitä" tarvitsee tämän päivän suomessa...
Omasta puolestani on sanottava, että aion tehdä polttopuut alusta loppuun itse niinkauan kuin vain suinkin olen kunnossa ja kykenen ja pystyn jotenkin järjestämään sellaisia paikkoja joista niitä tehdä voi... Ja vaikka välillä korpee kantaa noita halkotelineitä talvella eestaas joka päivä sormet jäässä, niin käy sekin oikeesti ihan puhtaasta kuntoilusta... Ja sitten kun noihin takkoihin aamulla virittelee tulia... Mie pidän siitä tavasta elää...
Jotenkin siinä kun asettelee halon takkaan ja voi välillä ikäänkuin saada jonkun muistuman juuri sen kyseisen halon alkuperästä ja kierrosta... mistä se on tullut... miten sen on katkaissut isommasta, halkaissut, pinonnut kuivumaan, kantanut sisään ja nyt asettanut tuleen... Siinä ollaan mielestäni jonkinlaisten elämän peruskysymysten äärellä, joiden vastaukset pyörii sanattomina päässä sitten kun sitä tulta siinä tuijottelee... Siinä niinko ymmärtää sen notta mistä se lämpö tulee... että mikään ei oikeesti tule itsestään... Jos se tulee putkissa ja aina vaan on lämmin, ei tällaista kosketuspintaa oikein pääse syntymään, youknow? Itseasiassa sellaista ei pääse syntymään silloinkaan jos joku kippaa pihalle kuormallisen koivuhalkoa hirviään hintaan... se on ihan eri juttu...




"Turun Sanomien mukaan suomessa selvitetään voitaisiinko reseptilääkkeitä myydä automaateista. Saksassa tällaisia automaatteja on jo käytössä. Erityisesti automaattiapteekit voisivat palvella Pohjois-Suomen ja saariston asukkaita. Pitäisikö suomeen saada automaattiapteekkeja?"
(Päivän kysymys, Elisa.Net)

Tämä taas vaan vetää tonne lääkityskeskusteluihin... Minä kyllä vaadin ehdottomasti että tänne eteläänkin pitäisi saada tuollaisia pilleriautomaatteja. Minua ainakin alkaa usein äkisti ahdistamaan vaikkapa tuo sateinen sää tai sitten joku ihan määrittelemätön juttu... sellainen jonkunlainen sisäsyntyinen melankoliantapainen... silloin sitä olisi oiva olla olemassa tuollaisia mielialankohentaja- automaatteja, joista vaikkapa 50:tä senttisellä saisi helepotuksen ja iloisen mielen... Nyt jos pitäis tilata lekurin aika ja sit jonottaa apoteekkiin ni se perhanan ahistus ois jo kuiteski ohi ja ihan turhaan ostas kalliit tabui... Ne tabut pitäis saada niinko nopeesti, silloin het ku se vaiva mikälie ois akuutti, youknow? Olen muutenkin sitä mieltä notta tuollainen reseptienkirjoitus oikeus, mitä ne nyt puuhailee sairaanhoitajillekin, pitäisi olla jokaisella kansalaisella... Ajatelkaas nimittäin että tällöin melkovarmaan poistuisi tuollainen tautiryhmä kuin luulosairaat varmaan kokonaan pikkuhiljaa... Ainakun luulisi jonkun paikan kolottavan tai olevan hirviän sairas ni marssisi vaan itsekirjoittamansa reseptin kanssa apoteekkiin hakeen lääkkeen vaivaansa... Kait ne pikkuhiljaa ois hoidettu kaikki vaivat tai ainakin lääkitty siten ettei niistä kannattais valittaa... tai valittaa aina voisi mutta kaikki vois vaan kuitata sen niinko et; "No mikset hae lääkettä? Mitä siinä turhaan valitat? Häh?"


torstai 10. huhtikuuta 2008

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/91/Stihl_kettensaege.jpg/450px-Stihl_kettensaege.jpg
Puunkaato ei muuten ole ihan niinko maailman helepoimpia hommia... Tai onhan se teoriassa... Meinas nimittäin äsken meillä tulla yks kelpo koivu J:n kanssa niskaan ja miun uutukainen msaha meinas mennä samantien p:n päreiksi... Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä ja saimme talveksi klapiainesta... Koivu tosin kaatui lopulta täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus.... Se oli se tuuli, tai joku... Miehissä ei voinut vika olla, ei varmana...!!!

Erkki Junkkarinen kuollut

"Iskelmälaulaja Erkki Junkkarinen on kuollut. Junkkarinen kuoli äkillisesti kotonaan Hämeenlinnassa 78-vuotiaana. Erkki Junkkarisen suurimman suosion kausi alkoi 1970-luvun puolivälissä, kun hän levytti valssin Ruusuja hopeamaljassa. Albumi ylitti ensimmäisenä suomalaisena levynä 100 000 kappaleen myyntirajan. Jo ennen suurinta suosiotaan Junkkarinen oli 1950-luvun alkupuolella nauttinut huomiota kevyen musiikin rintamalla voitettuaan Suomen iskelmäkuninkuuskilpailut ja tehtyään levytyksen Varsinainen suosio jatkui 1970-luvun lopulta 1980-luvulle, mutta sitten suosio alkoi pikkuhiljaa vähetä. Sisukkaana miehenä tunnettu Junkkarinen kiersi kuitenkin pitkin poikin suomalaisia tanssilavoja tälle vuosikymmenelle asti.Yksinäinen harmonikka Ruusuja hopeamaljassa -kappaleen lisäksi hän sai toistuvasti esittää keikoilla muita hittejään, muun muassa lauluja Kappale kauneinta Suomea, Lappeenrantaan ja Hopeahääpäivänä. Laulamisen lisäksi hän myös vihelteli keikoillaan.Erkki Junkkarinen syntyi 22. huhtikuuta 1929 Suonenjoen Iisvedellä. Perheen koti oli sahan ja sataman ympärille muodostuneella pienellä asuinalueella. 1940-luvun alussa perhe muutti Lappeenrantaan. Siellä vuosikymmenen puolivälissä 14-miehisen Symphony-orkesterin solistina aloitteli täysikäistyvä Erkki Junkkarinen. Vuonna 1990 Junkkariselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke."


Perhana!!! Miul on lukenut joskus rotsin hihassa Erkki Junkkarisen nimi, joka muuten on Erkki Junkkarinen... R.I.P



E.J.

Ruusuja Hopeamaljassa

A:n ja E:n Hvalssi


Wiki




Ja se on muuten ihan sama mitä tossa sääkartalla on... Jos jossahi päin maailmaa vaan näkyy sadepisaranpuolikkaankin kuva, ni täällä sataa silloin aina... tää on joku ihme notko vissiin...

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

GROAAAAAAH!!!!!
JUMANKAUTA !!! HUOMISELLA SÄÄKARTALLA NÄKYY AURINKO!!! NE EI VOI MULLE MITÄÄN!!! OLEN VOITTAMATON!!!
Sataa... sataa... Hyvää luannolle... huanoo sialulle...
Hitaasti valmistuu tua miun tekeillä oleva tekeleeni... En ees uskalla rullailla taapäin ja tsekata koska aloitin... Hinkuti hinkuti... hioskelen vaan... Olen tainnut kehittää itselleni jo aika pahan puupölyallergiankin... Neessa vuotaa kroonisesti ja aamusin on aivan tukossa joka heelan reikä päässä... En tosin osaa vetää rajoja siihen, mikä on tupakoinnin aikaansaamaa tukkoisuutta. Tupakka on hyvä lääke suojaamaan keuhkoja kaikenlaisilta vierailta takertujilta, niinko vaikkapa silikoosilta, tiesittekö? Lisäksi tupakka on oiva lääke monenlaisiin autoimmuunisairauksiin... Paitsi nyt taitaa olla paras lopettaa tällaset "totuudet" ku ei asioista tiiä... Mutta ainakin johonkin suolistosairauksiin tupakka kuulemma auttaa... tai pitää niitä kurissa...
Miuhun on tehnyt joskus lähtemättömän vaikutuksen tuollainen Australialainen leffa nimeltään "Bad Boy Bubby" ...No however... Bubby se siinä kelmuttaa kaikki ja homma alkaa toimimaan... Kelmutin itsekin eilen tuollaisen yhden "kinkun" ja siitä tuli pirun hieno... Nyt pitää hillitä ihtiään nottei kelmuta kaikkea, koska yleensä jos jostahi innostuu ni sit sitä herkästi ajanmukaistaa kaikki vanhatkin, varastoidut teokset... Voisin kelmuttaa ainaskin sen ja sen ja sen ja ne sais ihan uudet elämät youknow... Mistäköhän saisi halavalla helevetisti tollasta tuorekelmua... sponssaisko joku...


maanantai 7. huhtikuuta 2008


"Uudet kokemukset ja voimakkaat rakkauden tunteet vetävät sinua vastustamattomasti puoleensa. Mielessäsi olet valmis ottamaan suuriakin riskejä, mutta kun tulee aika soveltaa päätöksiä käytännössä, menee pupu pöksyyn niin että vilahtaa. Mitään todellista pelättävää ei ole, mutta puihin meno on todennäköistä."

"Uudet kokemukset ja voimakkaat rakkauden tunteet"... Ou jeah!! Mie olen ihan helevetin huono ottamaan riskejä. Oikeestaan on tosi hirveetä ko tähän normaaliin mukavaan arkirutiiniin tulee joku perkeleen särö joka pistää koko päivän tai viikon
uusiks... Et ei toi sonta taaskaan just tie mitään... Tähän kirjottamiseen on tullut joku blokki nyte eikä oikeen irtoo ees sitä pssskahorinaa, joten koetan paremmin sitten jos joskus se blokki katoo... Ulkona taitaa sataa joo... Kaikki menee rikki jumalauta ja pitäis omistaa miljoona neuroo notta vois korjailla ja uusia ihan välttämättömimmät... Et viddu miksei vaikkapa työkaluista voida tehä sellasii et ne kestäis ees viikon... siis viikon yli takuun umpeutumisajan ...stana kele!!! Paitsi Makita o hyvä!!! Ja sahoissa Stihl... Ja moro!!!
Mikään ei pahemmin vidudakkaan paitsi nyt yleisesti noinniinko kaikki puupääihmiset niinko mää ite ja sitten kaikki idioottimaiset, rauhallisesti ja selkeästi artikuloivat, aina tilanteiden herruuden säilyttävät teeskentelijät kans välil korpee ko vastaan tulee... Jotenkin sitä on alkanut aistiin niin helevetisti kaikkee niinko ympäristös kato. Niinko kaikenlaisii juttui niinko kato sellai et huomaa kaikkee ja niin ja noin tiäks... Et se on varmaan se seitsemäs vai kuin mones aisti se ny oli mikä mulle on kehittynyt tonne johki aistikeskukseen tiäks kato... Et jos on jotain kieroo mieless ko mulle käyt tilittää ni paree ettet ollenka käy kato ko mää huomaan sen kyllä vaiks mää näytänki et mää en huomais ja vaiks mää tuntuisinki ihan "mukavalt jannult" ni se on vaan kuori jolla mä hämään ja samalla kudon jotain juonta jolla saan käännettyy sun sonnat sun itten niskaas... On kato kuspääsensorit niinko herkillä ja noin enkä mää enää ees puhu ihmiseill joist mä en pidä fuckers! Mää niinko vaan blokkaan kaikki pois kylmäst ja nyt taitaa olla viisainta blokata itseni tästä pöntön kautta pihalle... Et aikas "harmaa maanantai aamu" taas näköjäs ollu täällä guubassa, vaix maanantai onki usein viikon paras päivä ko pääsee taas töihin, eikä tarvii aatella mitään lepopäiviä tahi pyhiä ja pyhityksiä ja syyllistymisiä siitä notta pärisee, pörisee, surisee...
Noi muuten on kaikki noi teeskentalijät yms. varmaankin vaan mun omaa mielikuvitushenkilöstöä ko ehän mää eres nää ketään... Mut jotain kait pitää haukkua aina notta säilyy järjissään kato... Ei siis tarkoita ketään nuo horinat...

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008


***

"Poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyiden määrä jatkoi viime vuonna kasvua, joka on kestänyt lähes koko vuosikymmenen. Pahoinpitelyrikoksia tuli poliisin tietoon noin 35 000. Erityisen kovaa kasvu oli törkeiksi luokitelluissa pahoinpitelyissä. Vuosituhannen alussa pahoinpitelyrikoksia oli vajaat 28 000 vuosittain. Kaikkiaan poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä kasvoi viime vuonna reilusti. Kasvua oli toissa vuodesta seitsemän prosenttia, eli rikoksia oli noin 815 000. Kovinta kasvu oli Etelä-Savossa ja Varsinais-Suomessa. Rattijuopumusten määrä kasvoi toissa vuodesta. Toisaalta rattijuoppoudet ovat vähentyneet roimasti ennätyslukemista ja ovat nyt 1980-luvun tasolla. Ryöstöjä tehtiin viime vuonna huomattavasti vähemmän kuin vuosituhannen alussa. Ilmoitettujen raiskausten määrä on sen sijaan kasvanut selvästi. Viime vuonna niitä oli noin 740. Henkirikosten määrä oli 127. Toissa vuodesta kasvua oli jonkin verran, mutta pitemmällä ajanjaksolla henkirikosten määrä on ollut laskussa."

***

"Ruotsalaista kauppaketjua Icaa koettelevat jälleen jauhelihaan liittyvät ongelmat. Ica joutui toissapäivänä vetämään markkinoilta 16 tonnia jauhelihaa, koska lihasta löydettiin liian suuria maha- ja suolistobakteeripitoisuuksia. Liian korkeita pitoisuuksia löytyi kahdesta satunnaisnäytteestä. Liha oli ollut myynnissä ketjun kaupoissa vain muutaman päivän. Ican laatupäällikön mukaan bakteeripitoisuuksista ei ole vaaraa ihmisille. Yksi selitys liian suurille bakteeripitoisuuksille on hänen mukaansa se, että eläimet ovat olleet liian likaisia teurastettaessa. Viime vuoden lopulla Ica joutui huonoon valoon, kun sen kerrottiin myyneen vanhentunutta jauhelihaa siirtämällä päiväyksiä eteenpäin. Myöhemmin myös muut kauppaketjut myönsivät, että lihan myyntiaikoja oli kirjattu väärin."

***

"Pääsiäissaarilla pari viikkoa sitten moai-patsasta turmellut suomalaismies joutuu maksamaan runsaan 10 000 euron sakot korvaukseksi ilkityöstään. Kyseessä on korkein sakko, mitä paikallinen tuomioistuin on koskaan langettanut maksettavaksi vastaavasta rikkeestä. Pääsiäissaarten paikallinen tuomioistuin määräsi patsaan turmelijalle myös porttikiellon saarille, eli mieheltä kiellettiin kolmeksi vuodeksi pääsy Pääsiäissaarille. Lisäksi suomalaismatkailijan on pyydettävä julkisesti anteeksi tekoaan tuomioistuimen edessä ensi viikon alussa. Chilen kansallismuistomerkkien suojeluviraston mielestä rangaistus oli liian lievä: – Suomalaisturistin olisi pitänyt saada vankeusrangaistus, olisipahan samalla käynyt varoituksesta muille matkailijoille, totesi viraston johtaja Oscar Acuña. 26-vuotias suomalaisturisti mursi pääsiäissunnuntaina lohkareen suojelukohteeksi luokitellun moai-patsaan korvasta. Hän on odottanut siitä lähtien tuomiotaan Pääsiäissaarilla."

***

On asia erikseen saada porttikielto baariin kuin että joku saa porttikiellon Pääsiäissaarille... Siinä sitä on jotahi... Fiksu jätkä joka omalla vaatimattomalla panoksellaan on tehnyt maatamme tunnetuksi tuolla maailman kolkalla. Saarilla joutuvat varmaan kaikki suomalaisturistit kiusaamisen ja häirinnän kohteiksi täst'edes... Korvanrikkoja !!! Kannattaa sanoa olevansa Ruotsista... silläkin uhalla että ruotsalaiset syövät ulosteita, kuten tuossa jauhelihauutisessa kerrotaan... Hyh! No joo...


lauantai 5. huhtikuuta 2008

"Uutisista tuttu amerikkalainen raskaana oleva mies Thomas Beatie (34) on vieraillut miljoonien katsomassa Oprah Winfrey Show´ssa reippaasti pyöristyneen vatsansa kera. Kohokohdaksi muodostui Beatielle tehty ultraääniskannaus, joka paljasti kohdun, siellä kehittyvän sikiön, tyttövauvan. Thomas Beatie syntyi Tracy Lagondinona, muttei viihtynyt mekoissa ja sukkahousuissa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi sukupuolenvaihdosleikkaus. Sen tehoa vahvistettiin mieshormonihoidolla. Kohtu ja muu säilyivät. Se mahdollisti raskaaksi tulemisen kun paljastui, ettei oma Nancy-vaimo voinut lasta synnyttää. Apuun tuli mieshormonikuurin lopettaminen ja keinohedelmöitys.
Lisätiedot ja kuvat: http://stupidcelebrities.net/2008/04/03/ tai www2.oprah.com"

Köh! en tajuu mitään... Niin siis toi on nainen eikä mikään miäs. Eikait se siitä naista sitten tee jos leikataan vehkehet, Häh? Voi olla et tekee entiiä... Jos on "kohtu ja muu" ni o naine... Ei hääppöistä horinaa... Typerä uutinenkin tosin...



"Joku sinulle tärkeä suunnitelma ei tunnu etenevän lainkaan oikeaan suuntaan vaikka kuinka selittäisit. Lopeta siis selittely ja sano sama suomeksi niin johan alkaa tapahtua. Totuus toimii aina."


perjantai 4. huhtikuuta 2008


Pää on suhteellisen tyhjä kaikista teorioista joita tähän nyt voisi kirjata... Stubbille vois laittaa ton tohon alle ihan niinko vaan muuten ku on niin hiano biis... Ja lähettää sille sellaset terveiset et suamee koskevia päätöksiä tekevän ihmisen tulisi edes asua suomessa saatana... Nottei toiki ajattelis notta; "tarviis suomenkin niinko jotain fucking greatbritanniaa puollustella ko mie perheineni perkele asun siell.." No en tiiä... Voi olla että suurentelen tätäkin uhkakuvaa ja jumiudun jauhamaan samaa levyä, mutta kuten sanoin; pää on tyhjä... En muuten tajua miksi laitan taas ja olen ennenkin laittanut tuon Petri Nygårdin (taimikäliesvenskanimi) tohon... Ehkä kun laittaa hakusanaksi "Viddu" tai jotahi muuta raflaavaa ni se aina jostahi ponnahtaa etehen... Siis mitään ihmeen kiinteitä yhtymäkohtia minulla ei moiseen kummajaiseen tahi genreen ole, paitsi että tavallaan kyllä viehättää tuo asenne, olkoon sitten tahallista hömppäprovokaatiota tahi ei... Taidampa käydä kahtoo onx torill tullu torikahvilat... Tsau!


torstai 3. huhtikuuta 2008


"Ole varovainen puheissasi tai lupauksissasi tämän päivän aikana, sillä asiat eivät ole niin selviä ja yksinkertaisia kuin miltä ne ensin näyttävät. Otat tavallista jyrkemmin kantaa kiperiin kysymyksiin tietämättä kaikkia taustatekijöitä. Jossain vaiheessa huomaat haukkuneesi väärää puuta ja anteeksipyyntö on paikallaan."

En siis kirjoitakkaan tähän nyt mitään ja pyydämpä vielä varmuudenvuoksi anteeksi kaikilta mahdollisilta "vääriltä puilta"... Ilmaus on sikäli kuvaava että olin eilen ja menen myös nyt kaatamaan tuonne polttopuita ensi talveksi... Väärää ja vänkkyrää lepikkoa ja mitä lie Raitaa... Mukavaa hommelia, mutta puulämmityksen filosofiasta pitännee kirjoittaa oikein paremmalla ajalla, kun asia ehdottomasti sen ansaitsee... Anteeksipyyntö kuitenkin siis lienee paikallaan puilta, mutta vetoan siihen että joku kuitenkin suorittaisi tämän julman toimenpiteen ja koetan suhtautua siihen asian ansaitsemalla arvokkuudella...

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Niinko siis tähdennän, että ainakin tämän päivän aamulla kirjoittamani tekstit tuossa alla ovat taas sitä pssskahorinaa, jonka on joku muu laittanut tuohon minun sormillani naputtaen... notta näin...

"Tunnistat selvästi sellaiset henkilöt, jotka tietäen tai tietämättään estävät sinua kuuntelemasta herkkää sisintäsi ja elämästä omaa luovaa elämääsi. Ota itseäsi niskasta kiinni ja korjaa tilanne."

Jepjep!!! Eipä siinä sitten mitään... Voi hitto kun on nyt käynyt tyhjäksi kun se Ilekin sai fudut... Että noin se sitten päättyi... Hyvä soomi!!! Se siitä... Ja Johanna saa tappouhkauksia, mutta sitähän sitten vissiin saa mitä tilaa... Toi Medianpaska on hauska juttu, kun ne ei mitenkään ha
lua päästää irti näistä viikkotolkulla uutisykkösinä velloneista jutuista... Niinko tässäkin shitissä käydään nyt selvitteleen ja syytteleen notta kuka on vuotanut ja mitä julkisuuteen ennen aikojaan... Äh! Haudatkaa toi jo... Toikin on aika mielenkiintoista notta ehtiikö tuo yksi sätkyukko Keorkebussi lietsoon jonkunlaisen kriisin vielä ennen lähtöään tolta muailmanpolliisinykköspallilta...
Niinko Stubbeille ja Kataisille vaan vinkkii tosta Natoasenteesta tossa itänaapurissa... Nyt siis en edes muista not
ta mikä maa sinne nyt noista entisistä itäblokin maista taas on liittymässä, Oisko Ukraina, mutta hovever... Joku sinne on menossa ja Venäjä varottaa nyt kaikkia näitä maita notta Euroopan rauha kärsii, mikäli nämä Natopyllynpussailut vain jatkuvat varsinkin noiden entisten itämaiden taholta... No siihen sitten on tietenkin ton keorken annettava vastine ja ton maan (ehkä Ukraina) johdolle se sanoo notta ei huolta, liittykää ihan rauhassa. Venäjää Keorke varoittaa vakavasti puuttumasta Naton laajentumishankkeisiin...

Mie en oikeesti ole lainkaan poliittinen immeinen... siis niinko silleen et oisin johki päin kallellaan... Ei ole miun asia eikä niinko hirveesti kiinnosta jos joku koettaa kaikki johki lokeroida jonku työn tai elämäntavan tai mielipiteiden takia... "Otsat niin matalat, ettei veri mahdu päähän... elämä on leikki elämä tappaa"(Cmx) Joidenkin pikkusielujen kun on aina koetettava sovittaa kaikki omiin ahtaisiin laatikoihinsa ymmärtääkseen mistään mitään... Ihmettelen vaan notta onko nuo kommentit mitkä esim. tulevat tuolta idästä noteerattu niinko silleen vakavasti tuolla maamme johdossa... Nyt varsinkin kun siellä alkaa olla toi Natomyönteisten rintama aika tiivis Stubbeineen Kataisineen... Tästä katottuna ollaan ihan hiton liian lähellä notta voitaisiin kikkailla ton "VeliVenäläisen" kanssa kovinkaan paljoo... Tämmösten tavallisten pulliaisten mielipiteet ei paljoa paina missään asioissa, mutta ehkä tätä pientä kansaakin pitäis kuunnella kuule Alexander... Enkä mie ny meinaa mitään kansanäänestyksiä, koska niitä ennen ehditään kummasti tällä paskamedialla kääntämään suomalaisten natokanta myönteiseksi... vai oisko se neuvoa antava, kuten toi Eu- äänestyskin oli...


Miksköhän sitä paasaa näistä politikoinneista... Onkohan se tuo Kanervan tapaus herättänyt sisälläni piilevänä olleen politiikonpaskiaisen...
Muutenkin... Emmie koskaan ota mitään kantoja tai esitä ees kritiikkejä... Tuossa kuvassa olevassa "sotilaspojassakin" olen varmaan lähinnä ajatellut itseäni "taiteentekijänä" tässä maassa... siis kuinka avuton sitä on niinko iliman tukee ja kaikkee muuta säälittävää pssskaa jne... Eikä tässä ole varaa kritisoida ketään, joten yleensäkin varmaan noi on jotain henkilökohtaisia "päiväkirjatuntemuksia" Olen jossain häiriintyneessä mielentilassa ehkä mieltänyt itseni jonkinlaiseksi "uskonsotilaaksi" joka on valmis tolleen symbolisesti kädettömänä ja jalattomana tekemään vaikka väkisin sitä mihkä uskoo...No hopotihoi! Eli miksi siis kritisoisin jotain sotia, kun tajuan viddumaisen kirkkaana, notta ne kaikki ovat aivan erottamaton osa ihmisen olemusta ja olemista... Ihminen on sotaisa olento vaikka kuka muuta väittäisi...
Eli siis totean vain ja ihmettelen... se on se lähtökohta... Vai pitääkö taas hokea sitä ikiaikaista taidepaskaklisheetä, notta mie en selittele teoksiani vaan annan katselijan tehdä itse johtopäätöksensä... Lässyn lässyn! Kato ku itseilmaisuahan tämä on... ja jos ilmaisen itseäni niin ettei kukaan tajuu mitä ilmasen ni voisin kait samantein olla näyttämättä noita vaatimattomia tuloksia... Kato... tajuuttekste? Muutenkin... Tässä hommassa kun on aika yleisesti jokapuolla kuultavissa toi "Kyl aina yleensä tää on tehty näin"-attitude, joka on ihan kaiken tappavaa ja typistävää, eli hyvää päivää vaan kaikille ja haistakaa pitkä pssssska!!!! Ja adios vaan!!!

11.45 "ruokatunti"
Voi Herranjumala mitä sitä taas on aamulla täällä paasannut... Anteeksi!! Anteeksi...

tiistai 1. huhtikuuta 2008

"Rolling Stonesin soolokitaristi Keith Richards (64) on kokenut elämänsä, uransa aikana trilogiateoksen verran erilaisia tapahtumia. Ongelmana on se, ettei muista niistä ehkä puoltakaan. - Aivoni menivät sekaisin huumeista ja marista. Vedän maria kuin röökiä. En muista edes eilistä. Muistelmat ovat silti valmisteilla. Palaset löytyvät kuin hohtimilla vetäen, Richards viestittää Daily Mailissa. Richardsin putoaminen pää edellä palmusta muutama vuosi sitten saattoi olla hyväksi. Lukkiintuneet aivonystyrät ehkä liikahtivat ja palauttivat kokonaisia aikajaksoja."



Joo toi Verollepanojuttu on kyllä aika hirvee...
Mut vähintäänkin yhtähirvee on tämä:

"Kokoomuksen johto esittää ulkoministeriksi europarlamentaarikko Alexander Stubbia. Asiasta kertoivat ensimmäisenä MTV3 ja Turun Sanomat. Myös STT:lle vahvistettiin tämä tieto. Kokoomus päättää uudesta ulkoministeristä puoliltapäivin. Uusi ministeri on määrä esitellä eduskuntaryhmän kokouksen päätteeksi pidettävässä tiedotustilaisuudessa. Aamulla selvisi, että Ilkka Kanerva ei enää tekstiviestikohun jälkeen voi jatkaa ulkoministerinä. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kertoi aamun Verkkouutisissa, että Kanerva ei enää nauti sellaista luottamusta ja yleistä kunnioitusta, joka mahdollistaisi hänen jatkamisensa ministerinä. Kanerva ei aio tänään esiintyä julkisuudessa. Ulkoministeriön mukaan hän on jäänyt sairauslomalle. Kataisen mukaan hän kävi Kanervan kanssa perusteellisen keskustelun eilen illalla. Vielä eilen Kanerva sanoi pohjoismaisen ulkoministeritapaamisen yhteydessä saavansa voimia tukevasta kansalaispalautteesta."

Ai niin mut onx tänään aprillipäivä... No huh huh! Onneks toi Stubb- jutska on varmaan aprillipila... Mut toi verojuttu on kyllä kamala...

"Ilkka Kanerva ei kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan voi jatkaa ministerinä. Katainen on kertonut kantansa Verkkouutisille. Katainen kertoo tehneensä raskain mielin päätöksen Kanervan jatkosta ulkoministerinä. Katainen pitää päätöstä puheenjohtajan uransa raskaimpana. – Arvioni perusteella Kanerva ei enää nauti sellaista luottamusta ja yleistä kunnioitusta, joka mahdollistaisi hänen jatkamisensa ministerinä. Näiden seikkojen valossa hänen kykynsä toimia ulkoministerin tehtävässä on ratkaisevasti heikentynyt, Katainen sanoo Verkkouutisissa.Hymy julkaisi tänään Kanervan vihjailevia tekstiviestejä."


Nonni Ile! Se on sitte siinä... Mut kaippa Jyrki järkkää sulle lohdutukseksi vaix jonku Alkon tms. pääjohtajuuden, noinniinko eläkepäiviä odotellessa... Adios! Hyvä Johanna!!! Hyvä Hymy!!! Hyvä Ile!!! Hyvä Tanja ja Olli!!! Hyvä Matti!!! Hyvä Matti!!!


"Tänään olet vaarassa sortua kadehtimaan muiden elämää ja saavutuksia. Tunnistat tämän epämukavana tyytymättömyytenä. Katso mitä kaikkea sinulla jo on, niin rauhoitut kummasti."

Eikä kukaan oikeesti koskaan tule uskomaan jos vakuuttelen, etten osaa "kadehtia" kenenkään ihmisolennon elämää tai saavutuksia... nyt tai en koskaan... Ihmisessä tai tämän elämässä ei nyt vaan ole niin yhtään mitään kadehdittavaa... oli tämä sitten tehnyt mitä hyvänsä... Enkä ala miksikään helevetin runolliseksikaan tässä enempiä, väittämällä vaikka kadehtivani kotkaa... joka taivaan sineen liitää niin vapaana, Ah! Niin vapaana...