Pitää tehdä jonkunlainen luonnonvalopäähine... En käy valittaan mistään, enkä ainakaan säästä, mut onhan tää jatkuva pimeys aivan hanurista oikeesti... Koskakohan sitä viimeksi on nähnyt auringon...? En muista... En todellakaan eroa zombiesta enää oikeastaan ollenkaan... en ulkomuodoltani enkä elintavoiltani... Siis elintavoillani tarkoitan että sitä vaan naama harmaana hoippuu eestaas eikä oikeastaan ymmärrä mistään mitään hoippuessaan, en sitä notta söisin jotain puolimätiä rottia yms...
"Tunnet joskus itsesi hieman yksinäiseksi. Tänään voi olla niitä päiviä, tiedät varsin hyvin, ettet sitä oikeasti ole, itsenäisyys on sinulle voimavara. Muista se."
Ou jeah! Tuo on kyllä outoa että tosiaan sitä joskus tuntee itsensä hieman yksinäiseksi. Siis vaikka itse ei osaa eikä jaksa eikä halua eikä oikeastaan edes kykene pitämään mitään yhteyksiä kehenkään tai mihinkään. Ei niinko tunnu luontevalta... Ja sit jos joku äkisti tulee käymään tai pyytää johonkin mukaan ni sekin on hirvee viduduksen aihe... aluksi siis. Lopulta kaikki on yleensä kivaa ja hauskaa ja mukavaa. Miksköhän kummassa sitä sitten välillä tulee sellainen kumma kaiho... Se hlllvetin surumielisyys on aina ollut tossa olkapäällä ja pitänyt huolen siitä ettei ihan täysin riemurinnoin ole kehannut heilua... Joopaste joo... Se on tämä joulun läheisyys varmaan kun alkaa vaikuttaa... Ja joku tietty nyt luulee et mä avaudun aivan rinta auki täällä vaiks vidud mä mitään avaudu, ko koetan vaan romantisoida huonoin tuloksin tällaista suomalaista kaihoisaa surumielisyyttä.... Ja et välillä kaikuu korvissa kaikki sellaiset typerät hokemat; "Miks kaiken pitää olla niin kovin synkkää???" Et hitto kukaan ei usko kuinka monta kertaa tonkin oon kuullut eri suista täsmälleen samoin sanajärjestyksin... Yleensä tietty liittyen noihin artvörkkeihin... Et jumankauta... miten niin pitää olla... miten niin synkkää... Kaikkihan on niin helevetin synkkää... Kaikki iloiset ihmisethän pettävät itseään tai ovat äärettömän typeriä... vai mitenkä se nyt menikään...
Taidan häipyä ulos nyte...
Ou jeah! Tuo on kyllä outoa että tosiaan sitä joskus tuntee itsensä hieman yksinäiseksi. Siis vaikka itse ei osaa eikä jaksa eikä halua eikä oikeastaan edes kykene pitämään mitään yhteyksiä kehenkään tai mihinkään. Ei niinko tunnu luontevalta... Ja sit jos joku äkisti tulee käymään tai pyytää johonkin mukaan ni sekin on hirvee viduduksen aihe... aluksi siis. Lopulta kaikki on yleensä kivaa ja hauskaa ja mukavaa. Miksköhän kummassa sitä sitten välillä tulee sellainen kumma kaiho... Se hlllvetin surumielisyys on aina ollut tossa olkapäällä ja pitänyt huolen siitä ettei ihan täysin riemurinnoin ole kehannut heilua... Joopaste joo... Se on tämä joulun läheisyys varmaan kun alkaa vaikuttaa... Ja joku tietty nyt luulee et mä avaudun aivan rinta auki täällä vaiks vidud mä mitään avaudu, ko koetan vaan romantisoida huonoin tuloksin tällaista suomalaista kaihoisaa surumielisyyttä.... Ja et välillä kaikuu korvissa kaikki sellaiset typerät hokemat; "Miks kaiken pitää olla niin kovin synkkää???" Et hitto kukaan ei usko kuinka monta kertaa tonkin oon kuullut eri suista täsmälleen samoin sanajärjestyksin... Yleensä tietty liittyen noihin artvörkkeihin... Et jumankauta... miten niin pitää olla... miten niin synkkää... Kaikkihan on niin helevetin synkkää... Kaikki iloiset ihmisethän pettävät itseään tai ovat äärettömän typeriä... vai mitenkä se nyt menikään...
Taidan häipyä ulos nyte...
2 kommenttia:
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Laitetaan sittenkin vähän positiivisempi; "naama ponnarille ja heijari napaan".
Lähetä kommentti