Taas tuli metri lunta... Oltiin eilen viemässä yksi teos Rkasarmiin. (torstaina avajaiset 18-20, Tervetuloa!) En ole varmaan vuoteen käynyt Hkissä. Minua alkaa ahistaa tuo helevetin eestaas suhaaminen aivan mielettömästi jo tuossa ennen moottoritien alkua. Tietenkään siihen ei ole tottunut, siksi kai. Mutta onhan se niinko aivan sekopäistä. Liikenne ja ihmiset ihan niinko täpinöissään, tärisevää, hyllyvää paniikkimassaa... Mie en pie! Nuoria ja vanhoja nuorekkaita naurunaamioisia "yksilöitä" etenevenä massana, japanilaisturisteja hengityssuojineen. Outo, hieman hipahtava kaulahuivi ja isopipotrendi, mustaa loskaa, lokkeja...
Kävimme myös jostahi syystä IKEAssa ja sillä on ollut minuun aina aivan päinvastainen vaikutus. Se saa minut aivan täyteen raivoon, jonka tosin olen oppinut hieman peittelemään pikkuhiljaa. Eilenkään ei enää päässyt kuin kerran V-sana silleen hieman liian äänekkäästi, notta kaikki kymmenen metrin säteellä sen kuuli. Paitsi taisihan siinä kassoilla kun olivat korvanneet kassaneidin sellaisella itsepalvelu viivakoodin lukijalla päästä yks kanssa... Niinko tyyliin että; "Kassaneidit käyvät täällä aina vain kylmemmiksi, Viddu!" Mutta kuulin kyllä kun siinä viereisellä "kassalla" pääsi yhdeltä naiselta kanssa, joten kait reagoin suht normaalisti... Saatana jollei enää edes kaupassa ole ihmistä siinä jolle voisi lykätä rahaa... Paitsi tokihan siellä vielä oli ihmiskassojakin mutta niihin oli kilometrien jonot. Noihin koneisiin sai repiä ihmisiä väkisin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti