maanantai 31. joulukuuta 2007

"Vuosi vaihtuu koko maassa poutaisessa pakkassäässä, ennustaa Ilmatieteen laitos. Eteläisessä Suomessa raketit ammutaan kipakassa viiden asteen pakkaskelissä. Maan keskiosassa pakkanen kipuaa jopa 15 asteeseen, ja pohjoisimmassa Suomessa pakkasta voi olla jopa 25 astetta. Poliisi varoittaa autoilijoita liukkaasta kelistä. Kaupat sulkevat tänään ovensa tavallista aikaisemmin. Kaupat saavat olla auki kello 7–18. Huomenna uudenvuodenpäivänä kaupat ovat kiinni. Pankit menevät tänään kiinni jo kello 13 ja Postit kello 16. Alkot ovat auki iltakuuteen. Raketteja ja muita ilotulitteita voi ampua iltakuudesta alkaen. Paukuttelua saa jatkaa huomisaamuun kello kuuteen saakka. Sekä ilotulitteiden ampujien että katsojien on syytä käyttää suojalaseja. Vuosi sitten ilotulitteet aiheuttivat runsaat 30 sairaalahoitoa vaatinutta silmävammaa. Suomessa myydään vuosittain arviolta pari miljoonaa ilotulitetta."


Klickkaa kuvaa !!!

En mitenkään meinannut uskoa tuota sääennustetta, mutta täällä ainakin on maa aivan valkoisena... Lunta sataa oikein kunnolla ja ulkona on heti paljon valoisempaa... Siis vaikkei tuossa mitään lumisadetta luvatakkaan... Täällä vaan on ollut aivan helevetin pimiää koko alkutalven ja on kiva saada hiukan valoooo....Yieppei !!!

Se on sitten 2008 vaihtumassa ensi yönä... Vuodet noinniinku vaihtuu ja vilisee ohi... Lapset kasvaa... iskä alkaa taantumaan... Pian parta harmaana näyttelee nyrkkiä mopopojille portilla niinkuin "Iltasen ukko" ja morjestelee kaikille muille niinku "Moro Suominen"... Ihmiset puljaa omia juttujaan omissa koloissaan... Toljotin tyhjäpäänä eilen jonkun pöljän Familymanin Töllöstä ja melkein herkistyin ja aloin vetisteleen kun se Nikolas Keikki joutui luopumaan niistä tenavista... Voi minua herkkää vanhaa romantikkoa... Se muuten näköjään lietsoi tuo "kakkakuva" minua jauhamaan taas jostakin ihmisyyden syvimmistä olemuksista... ei sellaisia jaksa... Aika laukkaa niin huimaa tahtia, että on varmasti parempi kun vain antaa mennä liikoja pohtimatta... Noh! Ensivuonna minä kyllä olen parempi ja selvempi ja selväjärkisempi ja komeampi ja siistimpi ja kivempi ja seurallisempi ja taitavampi ja osallistun enemmän siivoukseen ja ruuanlaittoon ja lastenhoitoon ja pidän auton siistinä ja harjaan hampaani joka aamu ja ilta ja poltan vähempi tupakkia jajajajajajajaja... Pyrin olemaan kaikin puolin muutenkin...

...Hyvä ihminen...



vaan kaikille mualilman ihmisille ja pysykööt sodat ja kahakat pois ainakin täältä ensivuonnakin...

Ei kommentteja: