Löysin kerran kaksi Sireenikiitäjän toukkaa ja otin ne talteen. Tarkoituksenani ei ollut huumata niitä tai lävistää niitä neulalla, vaan seurata niiden kasvua ikään kuin suojatuissa olosuhteissa...
Rakensin niille hyvät oltavat; Pohjalle hiekkaa koteloitumista varten, lehtiä ravinnoksi… Ne olivat muovisessa n. 40 x 60 cm laatikossa, joka oli päältä avoin. Kantena toimi jonkunlainen verkko, jonka silmäkoko oli huomattavasti pienempi kuin toukat... Päällä painoja…
Talvi meni ja tuli kevät… Jossain vaiheessa kaivelin varovasti hiekkaa ihmetellessäni mikseivät jo kuoriudu... Ne olivat kadonneet! Ei missään merkkiäkään! Ei tyhjiä kuoria ei mitään… Minua on suuresti aina ihmetyttänyt tämä katoaminen…
Myöhemmin tein puusta perhosen koteloita kaksi, punertavan ja ruskeasävyisen. Näiden kanssa työskennellessäni kävin jossain välissä lähikaupassa ostamassa ruokaa. Kaupan vihannestiskiltä valitsin yhden punaisen paprikan kymmenien, ellei satojen punaisten paprikoiden joukosta...noin vaan... nappasin yhden ja punnitsin vaa`assa, iskin hintalapun kylkeen… Valitsin muut ostokset, menin kassalle, maksoin ja lähdin kotia kohti…
Laitoin keittiössä ruokaa, pesin paprikan ja halkaisin sen... siinä seinämässä oli peräpäästään kiinnittyneenä noin kolmisenttinen perhosen kotelo...
Olen tietämättäni saattanut vaikuttaa maailman historiaan... Ehkäpä tuosta vapauttamastani siivekkäästä on saanut alkunsa jonkunlainen "perhosolento" populaatio, joka pikkuhiljaa jossahi pimennossa kasvaa ja voimistuu... Eräänä päivänä on se tuleva niin voimakkaaksi, että syrjäyttää planeetaltamme meidät, ihmiset... Perhosolennot palvovat minun näköisiäni patsaita ja heidän keskuudessaan tarustoissa elää vahva usko siihen, että minä eräänä päivänä kaivaudun maasta päivänvaloon ja johdatan heidät ikiaikaiseen onneen... Saatan siis tietämättäni olla tulevaisuudessa hyvinkin suuressa asemassa maailmanmenossa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti