Mitäs nyt sitten... Lapset herättivät jotain pual kuus, enkä saanut enää unta. Se on hyvä aika herätä lauantaiaamunakin joten en valita. Pidän tänään täyden työpäivän kun jään tähän ypöyksin. Arkena nimittäin kun vie tyttöjä hoitoon ja hakee niitä sieltä eestaas sinnetänne, ei jumankauta meinaa millään kyetä kerkeen vörkkimään edes kaheksaa tuntia päivässä tota hommaa, niinko kunnon työssä käyvillä ihmisillä yleensä vissiin on tapana... Jatkuvasti on kiire ja sitähän ei kaikki tietenkään tajuu ko tässä kotosalla tuntuu heebo aina hiipivän... Koettavat jutella puhelimessa tai kasvotusten... ei kykene... Tilt! Tilt! Sgggreebllllkaub!...
Sitä pitää katos käydä kaupassa ja laittaa ruakaa ja syödä ja syöttää ja ulkoiluttaa koiraa ja ruokkia koiraa ja pestä ihtiään välillä, nottei haise paskaltjahielt ja harjata hampaita, omiaan ja lasten, ja pukee lapsia ja riisuu lapsia ja pukee itelle työvaatteet ylle ja ottaa ne pois ko menee ihmistenilmoille ko ne on niin pölyset ja saastaset ja viedä kaikki tarvikkeet ulos ko alottaa ja viedä taas kaikki tarvikkeet sisälle ko lopettaa ja käydä vessassa ja keittää kahvia sata pannullista not pysyy hereillä ja käydä jatkuvasti lepikossa kusel ko jua niin vidusti kahvia ja vedellä röökii ja yskii ja kröhii ko vetää liikaa röökii ja järjestellä vähän jossahi väleissä jotahi tapahtumaa enskesäks ja sit suunnitella ja luoda jatkuvasti hatusta mahtavii artvörkkei not sais tarjota kaikille teille mahtavii elämyksii ja mualilman seisautuksii. Notniinko kelekele ko rankkaa ja epätoivosta... Silleen ko on tehnyt niinko vuoskausii ikäänkuin ilman kelloa tota hommaa jatkuvasti, ni onhan siinä tiettyy totuttelua tossa arjessa, mut se menee itseasiassa ihan hyvin ja ulospäin näytän varmaankin ihan hyvin asiat tolleen keskimäärin hanskaavalta, suht järkevältä ja rauhalliselta heebolta (enkä nyt sit tarkoita mitään ulkonäköäni vaan niinko käytöstäni ja tolleen). Sisällä kyl kuohuu kauhia kaaostelu ja sekasorto melkein jatkuvasti, mut oikeestaan tykkään siitä... Luulen että noita töitäkin syntyy paljon paremmin ko on niinko täysin jossakin arkikuilujen reunoilla... niinko maanisesti. vaan painaa ko hullu.. Jos sellasen kaiken arkikaaoksen saa aina päiväksi dumpattua agressiivisesti tohon työskentelyyn ja silloin keskityttyä vain ja yksinomaan työskentelyyn, ni se on oikeesti aika ihanteellinen ja palkitseva tila... Kaikki mikä ton työskentelyn tuloksena syntyy on sellaista just hyvää liikoja miettimätöntä... silloin niitä ei niinko viimiseen saakka typistä ja vesitä ja pompottele eestaas, vaan sillon niihin ehkä sisältyy jotahi sellasii piiloja mitä ei ees ole niin harkinnut... Hitto mä jotenkin rakastan tota vörkkimistä... Vai onkohan se joku pakkomielle...? Nyt taas täytyy lopettaa tähän ennenkuin rupeen huutaa ko Tarzan... Tuntuu niin voimakkaalta kato... Mites sulla menee???
Sitä pitää katos käydä kaupassa ja laittaa ruakaa ja syödä ja syöttää ja ulkoiluttaa koiraa ja ruokkia koiraa ja pestä ihtiään välillä, nottei haise paskaltjahielt ja harjata hampaita, omiaan ja lasten, ja pukee lapsia ja riisuu lapsia ja pukee itelle työvaatteet ylle ja ottaa ne pois ko menee ihmistenilmoille ko ne on niin pölyset ja saastaset ja viedä kaikki tarvikkeet ulos ko alottaa ja viedä taas kaikki tarvikkeet sisälle ko lopettaa ja käydä vessassa ja keittää kahvia sata pannullista not pysyy hereillä ja käydä jatkuvasti lepikossa kusel ko jua niin vidusti kahvia ja vedellä röökii ja yskii ja kröhii ko vetää liikaa röökii ja järjestellä vähän jossahi väleissä jotahi tapahtumaa enskesäks ja sit suunnitella ja luoda jatkuvasti hatusta mahtavii artvörkkei not sais tarjota kaikille teille mahtavii elämyksii ja mualilman seisautuksii. Notniinko kelekele ko rankkaa ja epätoivosta... Silleen ko on tehnyt niinko vuoskausii ikäänkuin ilman kelloa tota hommaa jatkuvasti, ni onhan siinä tiettyy totuttelua tossa arjessa, mut se menee itseasiassa ihan hyvin ja ulospäin näytän varmaankin ihan hyvin asiat tolleen keskimäärin hanskaavalta, suht järkevältä ja rauhalliselta heebolta (enkä nyt sit tarkoita mitään ulkonäköäni vaan niinko käytöstäni ja tolleen). Sisällä kyl kuohuu kauhia kaaostelu ja sekasorto melkein jatkuvasti, mut oikeestaan tykkään siitä... Luulen että noita töitäkin syntyy paljon paremmin ko on niinko täysin jossakin arkikuilujen reunoilla... niinko maanisesti. vaan painaa ko hullu.. Jos sellasen kaiken arkikaaoksen saa aina päiväksi dumpattua agressiivisesti tohon työskentelyyn ja silloin keskityttyä vain ja yksinomaan työskentelyyn, ni se on oikeesti aika ihanteellinen ja palkitseva tila... Kaikki mikä ton työskentelyn tuloksena syntyy on sellaista just hyvää liikoja miettimätöntä... silloin niitä ei niinko viimiseen saakka typistä ja vesitä ja pompottele eestaas, vaan sillon niihin ehkä sisältyy jotahi sellasii piiloja mitä ei ees ole niin harkinnut... Hitto mä jotenkin rakastan tota vörkkimistä... Vai onkohan se joku pakkomielle...? Nyt taas täytyy lopettaa tähän ennenkuin rupeen huutaa ko Tarzan... Tuntuu niin voimakkaalta kato... Mites sulla menee???
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti